9. – 15.3.2025 / Castets – Provins

 Castets - > Cubrezais - > Cognac - > Oradour-sur-Glane - > Saint-Benault-du Sault - > Reuilly – > Chatillyn-Coligny - > Provins

Tällä viikolla olemme päässeet ajamaan vähän enemmän moottoriteitä ja niinpä kilometrejä on kertynyt ruhtinaalliset 800 kilometriä. Toki on riittänyt myös liikenneympyröitä, taajamia ja kapeaakin kapeampia teitä, mutta kuitenkin. Sää on ollut enimmäkseen aika kolea, yhtenä aamuna oli jopa yksi aste pakkasta. Enimmillään saimme nauttia auringosta ja jopa 17 asteen lämpötilasta Cognacissa. Travemundeen on matkaa vielä 983 Google Mapsin antaman reitin mukaan.

Castetista reittimme alkoi tylsää 3/6-kaistaista moottoritietä, suuntana Cubnezais. Matkaa kertyi yhteensä 172 kilometriä, sillä ohitimme Biarrizin ja siltä alueelta emme löytäneet mieleistä, järkevän hintaista yöpymispaikkaa.

Näitä kasteluhäkkyröitä on näkynyt jo 
ties miten pitkään, mutta vasta nyt onnistuin 
nappaamaan kelvollisen kuvan sellaisesta. 

Moottoritiellä oli hyvin tilaa ajaa, koska oli sunnuntai ja suurin osa rekoista oli pakollisella tauollaan. Moottoritieltä poistuessamme tien varressa oli kaksi poliisia pysäyttelemässä autoja, me saimme ajaa kaikessa rauhassa ohi. Matka jatkui pienempää tietä, halki valtavien peltojen suurine kastelulaitehäkkyröineen. Tieltä poistuessamme Mapsilla ja Wazella oli taas erimielisyyksiä reitistä ja pieni harharetkihän siitä taas seurasi. Ei kovin montaa kilometriä kuitenkaan. Ja taas oli tienristeyksessä poliiseja pysäytyshommissa. Meistä ei kiinnostuttu taaskaan.

Bordeauxia lähestyttäessä liikenne vilkastui ja siinä oli taas kuskilla tarkkaavaisuus lujilla kaikkien kiertoliittymien kanssa – ja apikuskilla myös, koko ajan.

Olin löytänyt ilmaisen matkaparkin (sähköllä, ei muita palveluja) pienen kylän laitamilta vanhan viinitilan päärakennuksen takapihalta. Tullessamme paikalla oli vain kaksi muuta matkakulkinetta, mutta päivän mittaan niitä tuli useita lisää.

Kylässä ei ollut mitään erityistä katsottavaa. Iso kivikirkko tietysti, mutta se oli kiinni. Ainoa merkittävä asia oli koko kylän tai kulmakunnan petankkikisa. Väkeä oli paljon sekä pelaamassa että yleisönä. Katsojat olivat varustautuneet viisaasti omilla retkituoleillaan ja olipa jollakin jopa huopakin varalta tuolin selkänojalla. Lämmintä oli kuitenkin 15 astetta, joten aika hyvin ulkosalla tarkeni olla.

Tapamme mukaan poikkesimme myös hautausmaalla. Emme olleet ennen nähneet tällaista menettelytapaa. Sukuhaudan kannelle on tuotu pieniä erilaisia laattoja kaipuun ilmauksineen isälle/äidille/siskolle/veljelle/morsiamelle/sulhaselle/ystävälle/metsästyskaverille ja niin edelleen. 

10.3. Heräsimme aamulla kahdeksan asteen ulkolämpötilaan ja aurinkokin pilkisteli pilvien takaa. Viinitilan seinässä oleva suuri portti oli avattu ja pääsimme valtavan suurelle sisäpihalle. Myymäläkin oli auki, mutta ei siellä oikein löytynyt meille mitään sopivaa ostettavaa.

Matka jatkui laajojen viiniviljelmien halki kapeaa tietä. Auton tullessa vastaan Kari sai olla tarkkana yrittäessään väistää mahdollisimman sivuun – asfaltilta ei paljon rohjennut poiketa pehmeän näköisen pientareen puolelle.

Moottoritielle päästyämme rekat olivat taas liikkeellä (maanantai) ja niitä oli paljon! Tällä pätkällä olisimme maisemien puolesta voineet olla vaikka Suomessa.

Pienemmälle tielle siirryttyämme maisemaa hallitsivat valtavat viiniviljelmät, silmänkantamattomiin. Konjakkirypäleitä ilmeisesti, sillä olimme matkalla Cognaciin (83 km).

Cognacin matkaparkki

Matkaparkkimme oli joen rannalla, rauhallista ja mukavan näköistä. Aurinko paistoi ja oli jopa 17 astetta lämmintä. Kelpasi siinä istuskella auringossa auton kupeessa.

Kari kävi kävelyllä, minä ahersin internetin kimpussa yrittäen epätoivoisesti löytää reittimme läheltä keskiaikaisia kivikyliä yöpymispaikoiksemme. Huh.

11.3. Aamulla tankkaus, ruokakauppa. Keula kohti Oradour-sur-Glane:a, 129 kilometriä. Maasto oli loivasti kumpuilemaa, pitkääkin pitempiä ylä- ja alamäkiä. Tien molemmin puolin laajat viiniviljelmät ja ensimmäistä kertaa näimme ihmisiä töissä köynnösrivistöjen ääressä.

Rekkoja oli taas paljon liikenteessä. Tien muuttuessa ei-moottoritieksi tien varressa oli aika tiuhaan yhden/kahden rekan kokoisia levikkeitä ja niillä oli usein rekkoja parkissa. Moottoriteiden varrella on valtavan suuria rekkaparkkeja, mutta tälläkin tiellä ilmeisesti täytyy stopata silloin kun ajopiirturi (tai mikä lieneekään) käskee. Loivaa mäkimaastoa edelleen. Loppumatkalla pääsimme taas välillä moottoritiellekin.

Matkaparkki oli ilmeisesti vanha camping-alue, pienen kylän laidalla omakotialueen kupeessa. Paikat olivat enemmän tai vähemmän vinoja, jotkut aivan käyttökelvottomia asumistarkoituksiin. Muuten kivan näköistä, nurmikkoa ja piknik-pöytiä alueen keskellä.

Raivasimme takatallia. Tilaa tulee kummasti lisää, kun tavarat ovat edes joltisenkin järjestyksessä. Niitä tulee reissun aikana vain laitetuksi sinne kasan päällimmäiseksi ja ajan mittaan sekamelska on valmis. Aurinko paistoi, 15 astetta lämmintä. Päivää oli kiva taas paistatella.

Iltapilvet Oradourissa
 - vai jättilammasko kukkulan takana? 

Matkan aikana vedenkeitin työpöydällä oli jostain syystä päässyt kaatumaan ja kaasuhellalla oli vettä! Ensin mikään kolmesta polttimosta ei toiminut, mutta kun Kari aikansa askarteli ja käytteli hiustenkuivaajaakin, tilanne korjaantui. Onneksi. Ennätin jo Karin kuivatushommien aikana etsiä lähimmän karavaanariliikkeen, mutta eipä sitä sitten tarvittukaan. Hyvä niin.

12.3. Heräsimme sumuiseen aamuun, vähän sataa ripsuttelikin. Kuusi astetta lämmintä. Huomasin aamulla, että olimme jo itäisellä pallonpuoliskolla!

Kun saimme Chiccin lähtökuntoon (vessan tyhjennys, sähköjohdot irti, kaikki tavarat paikalleen ja kaikki kaappien ovet huolellisesti kiinni), satoi jo reippaasti. Näkyvyys oli huono sateen ja sumun vuoksi. Aika pelottavaa, kun osa autoista ajelee täysin ilman valoja tai vain pysäköintivalot päällä! Pitkiä isoja mäkiä, jopa 3 kilometriä pelkkää alamäkeä. Loppumatka oli kapeahkoa, mutta lähes viivasuoraa tietä peltojen halki Saint-Benoit-du-Saultin kylän matkaparkkiin (92 km). Matkailuautoille oli varattuna kaksi paikkaa oikein hyvällä näköalalla rinteeseen.

Pikkuinen keskiaikainen kylä, vuonna 2021 kokonaiset 532 asukasta. Hiljaista oli, mutta teimme koleassa säässä oikein mukavan kävelyn pitkin kapeita katuja. Kylälle oli rakennettu varta vasten muutama oikein hieno (vanha) näköalapaikka ihan piknik-pöytineen kaikkineen.

Kirkko

Täälläpäin on valtavasti 1. maailmansodan
muistomerkkejä.

13.3. Aamulla säikähdys: lämmityslaite oli tehnyt lakon! Ei toiminut kaasulla, sähköä meillä ei ollut käytettävissä. Aikamme ihmeteltyämme Kari joutui toteamaan, että yksinkertaisesti kaasu oli lopussa. Jääkaappi vielä pyöri, mutta lämppäri ei enää jaksanutkaan. Olimme ottaneet käyttöön vajaan suomi-kaasupullon, joka oli pantu syrjään saadaksemme saksa-pullon tyhjäksi ja vaihdettavaksi taas täyteen Saksassa. Tämä vajaa pullo olikin vajaampi kuin olimme kuvitelleet. Selvisimme siis säikähdyksellä: täysi pullo kehiin ja kaikki hyvin. Nyt pitää vain olla vähän useammin sähköpiuhan päässä, että tämä viimeinen pullo riittää Saksaan asti.

Sitten taas ajettiin pitkin pitkiä suoria ja isoja ylä- ja alamäkiä. Tien varsilla laajat peltoaukeat. Loppumatka kapeaa tietä, täällä näytti sataneen runsaasti ja pelloilla killui vettä.

Reuillyn matkaparkki (104) km oli pienen kylän laitamilla. Kukkivat komeat kirsikkapuut olivat ensimmäiset havainnot alueesta, kun ajoimme sinne sisään. Viileätä, vain viitisen astetta lämmintä. Pieni puro solisee alueen vieressä. Kylällä ei mitään kovin kummallista, vanha kirkko 1100-luvulta.

14.3. Aamulla sankkaa sumua ja pakkasta yksi aste! Jouduimme välillä ajamaan todella kapeaa, toisinaan plataanien reunustamaa, keskiviivatonta tietä. Oli aika pelottavaa, kun tässä tosi sankassa sumussa kapealla tiellä tuli välillä vastaan täysin ”pimeitä” autoja.

40 kilometrin jälkeen sumu alkoi hälvetä ja tiekin leveni keskiviivalliseksi. Huh helpotus! Ohitimme pieniä kyliä valtavine kivikirkkoineen. Poikkesimme kaupassa ruokaostoksilla ja tankkasimme Aubignyssä. Kivan näköinen kylä/kaupunki, pannaan muistiin vastaisen varalle.

Suoraa tietä. Peltoja. Varoitusmerkkejä villisikojen metsästyksestä. Chatillon-Colignyn matkaparkki (112 km) oli lähes tyhjä, vain yksi auto paikalla ennen meitä. Ruohikkoinen alue, piti tarkkaan katsoa minne asettuisimme, ettemme juuttuisi kiinni märkään maahan pois lähtiessä. Löysimme sopivan paikan, pieni koski oli melkein keulamme edessä. Siinä se piti meille konserttiaan. WiFikin toimi, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan.

Vanha hiljainen kaupunki, iso kirkko taas meille ihmeteltäväksi.

15.3. Aamulla kolme astetta lämmintä, puolipilvistä. Kapeahkoa – kuitenkin keskiviivallista – tietä peltojen halki. Täällä maaperä on oranssinpunertavaa! Koska on kohtalaisen tasaista, vesitorneja – useimmiten karun näköisiä betonisia - näkyy tuon tuostakin pienten kyläpahasten lähistöllä. Ohitimme Courtenayn, oikein kiinnostavan näköinen kaupunki, pannaan taas muistiin jatkoa ajatellen.

Suuntanamme Provins-niminen kaupunki, 108 kilometriä. Puolimatkassa maasto muuttui hiukan mäkisemmäksi. Loivia, pitkiä mäkiä ylös ja alas. Viljelymaata, viiniviljelmiäkin, täällä korkeampia kuin aiemmin näkemämme. Loivaan rinteeseen oli rakenteilla valtavan suuri aurinkopuisto.

Brau de Seinekin vain ohitettiin, se minkä näimme vanhoja kaupungin muureja, näytti tosi kivalta.

Vielä todella korkea akvedukti vähän ennen Provinsia. Provinsista olin löytänyt lupaavan näköisen parkkiksen turisti-infon vierestä. No, muuten ihan hyvä ja tilava, mutta kaupungin laidalla, aivan autiota ja tyhjää. Ei ketään muuta. Olisi tuntunut turvattomalta yöpyä siinä, puhumattakaan siitä, että olisimme jättäneet Chiccin sinne ypöyksin lähtiessämme tutustumaan kaupunkiin.

Pikana siis etsin seuraavan mahdollisen paikan. Jouduimme vanhan kaupungin kapeille kaduille, ja lopulta reitillämme olisikin ollut 2,25 metrin korkeusrajoitus. Ei auttanut muu kuin jatkaa matkaa umpimähkään eteenpäin ja etsiä sopiva pysähdyspaikka uutta kartanlukua varten. Aldin pihassa stoppasimme ja paikka löytyi viimein. Iso parkkipaikka poliisiasemaa vastapäätä. Ei mikään hurmaava, mutta oletettavasti ainakin turvallinen. Eikä kaupungillekaan ollut pitkä matka.

Tämä komea rakennus näkyi Provinsia
lähestyessämme, mutta jalan emme sinne osuneet. 

Tässäkin muistetaan 1. maalimansodan 
kaatuneita sotureita.

Kirjanvaihtopiste puistossa

Kaupungissa olisi ollut vaikka kuinka paljon kiinnostavaa katsottavaa, ympärysmuuri torneineen ja ties mitä, mutta sää oli kylmä, tuulinen ja vettäkin ripsutteli. Tyydyimme siis pieneen lenkkiin läheisen puiston halki kaupungin vanhojen talojen reunustamalle kävelykadulle. Hiljaista oli.

Aamulla jatkaisimme taas matkaa, nyt pitäisi löytää sähköpaikka kaasun säästämiseksi.