18. - 24.3.2024 / Listorreta – Saint Paul de Dax (Ranska!) - Cestas – Val des Vignes – Bellac – Chateau de Bouges – Rogny-les-Sept-Ecluses

 

Uusimmat pysähdyspaikat mustalla

Viikon aikana olemme taittaneet matkaa 901 kilometriä ja siirtyneet Ranskan puolelle. Sää helli meitä ensimmäiset viisi päivää, oli aurinkoista ja päivälämpötilat varjossa olivat reilusti yli 20 asteen. Sitten tulikin romahdus. Perjantaina oli päivällä vielä 23 astetta, lauantaina vain 12!

Luonto kukoistaa, monenlaiset puut kukkivat valkoisina ja vaaleanpunaisina, ruoho on vihreää, kukkia on jos jonkinlaisia ja rypsi-tai rapsipellot loistavat kirkkaankeltaisina. Ranskassa on saatu ilmeisesti reilusti vettä, sillä joet näyttävät olevan ääriään myöten täynnä.

Tomppelin (se TomTom navigaattori) kanssa taistelemme edelleen. Se haluaa itsepäisesti välillä ajaa kaupunkeihin sisään tai muuten vain kymmeniä kilometrejä pitempiä reittejä kuin Google Maps. Joudun koko ajan liikkuessamme vertailemaan näiden vekkuleiden reittivalintoja ja välillä sitten kuljettaja joutuu päättämään, kumman mukaan ajetaan. No, myönnettäköön, kerran Google Maps ajatti meidät ensin niin kapealle (1100-luvulla rakennetulle) kivisillalle, ettei sille ollut menemistä ja seuraavaksi sitten 1,5 tonnin painorajoitetulle sillalle. Siitäpä sitten menimme henkeä pidätellen, sillä muuten olisimme joutuneet peruuttamaan todella pitkän matkan, sillä kääntymismahdollisuutta ei ollut.

Vaikka tässä manailenkin näiden navigaattoreiden kanssa pelaamista, täytyy todeta, että ilman niitä ei enää tulisi toimeen. Risteysalueet ovat nykyään niin sotkuisia ja monessa tasossa, että paperikarttojen kanssa taitaisi olla ihan mahdotonta löytää yhtään mihinkään.

Ranskaan tultuamme maisemat ovat muuttuneet huomattavasti tasaisemmiksi kuin Espanjassa ja varsinkin Portugalissa. Mäet ovat pitkiä ja loivia, viljelysmaata on valtavat aukeat ja joillakin pätkillä myös metsätaivalta. Kiertoliittymiä on varsin harvakseltaan verrattuna varsinkin Portugaliin. STOP-merkkien tilalla on useimmiten kärkikolmiot, usein tosin STOP-lisäkilvellä varustettuina.

Olemme ajaneet paljon moottoriteitä (maksuttomia) ja muuten isoja teitä ja rekkaliikenne on melkoista. Välillä laskin, että yhtä henkilöautoa kohti tuli vastaan ainakin kolme-neljä rekkaa.

Zamudiosta jatkoimme matkaa (126 km) Listorretan matkaparkki/retkeilyalueelle. Tällä pätkällä Maps aiheutti meille melkoisen liittymäsekoilun, mutta siitäkin selvittiin. Serpentiinitie kulki mäkiä ylös ja alas, monta tunnelia tuli vastaan ja oikein kunnon koskenkin näimme matkan varrella.

Retkeilyalue oli korkealla harjanteella, runsaasti pysäköintitilaa sekä henkilöautoille että matkakulkineille. Pöytäryhmiä oli siellä täällä, samoin grillauspaikkoja. Sää oli mitä mainioin, joten arkipäivästä huolimatta päiväkävijöitä oli runsaasti. Muutama reissaaja oli myös farmariautolla liikkeellä ja yöpyi siinä. Linnut laulelivat kevätlaulujaan.

Yöllä satoi rankasti vettä ja ukkonenkin jyrähteli, ja aamulla heräsimme sankassa sumussa. Laskeutuessamme alemmas se alkoi hälvetä. Ranskan rajan ylityksen sentään huomasimme. Taas pienet Tomppeli-harharetket päivän ratoksi...Saint Paul de Daxin matkaparkki oli hyvä, sähköt, vedet ja tyhjennysmahdollisuudet + WiFi samaan hintaan. Nämä CampingCarPark paikat ovat oikein mainioita. Lisäksemme täällä oli vain muutama auto.

Noin puolen kilometrin påässä oli Grand Mall-ostoskeskus, jossa kävimme tuliaisostoksilla, ja tarttuipa jotain mukaan itsellekin. Lämmintä ja aurinkoista edelleenkin.

Heräsimme harmaaseen aamuun, lämmintä kuitenkin 13 astetta. Matka Cestasiin kulki ensin pitkää tasaista metsätaivalta, sitten plataanien reunustamaa tietä pitki. Moottoritiellä oli valtavasti rekkoja. Nyt se sitten alkoi, se rekkojen seassa ajaminen.

Tie oli varsin suora, ja maasto tasaista, jossain kohtaa ohitimme joen, joka oli tulvimassa yli. Laajoja peltoaukeita, valtavan suuria kastelulaitteita, muovilla tai harsolla peitettyjä peltoplänttejä, valtavat alueet matalaa (50 cm) istutettua mäntymetsää.

Taas kerran parkkipaikkamme oli hautausmaan vieressä! Kylä ei ollut suuren suuri eikä siinä ollut juurikaan mitään ihmeellistä nähtävää. Kävimme jalan pienen matkan päässä Super U:ssa ruokaostoksilla ja Kari kävi pyörälenkillä.

Parkkipaikkamme vieressä, hautausmaan aidan edessä oli kummallinen rakennelma. Kävin sitä ihmettelemässä ja kävi ilmi, että se oli kyyhkysten ehkäisyväline. Ilmeisesti sen suuaukko oli houkutteleva, ja kyyhkyt eivät päässeet sieltä ulos. Niille oli siellä ruokaa ja vettä ja kaikesta päätellen jotain, mikä estää niitä lisääntymästä. Ilmoitustaulussa oli pitkät selitykset asiasta, mutta vain ranskaksi enkä jaksanut ruveta koko tarinaa tarkalleen kääntämään.

Aurinkoista ja lämmintä edelleen.

Ja taas harmaa aamu. Matka jatkui moottoritietä, edelleen valtavasti rekkoja. Loivasti aaltoilevaa maastoa, silmänkantamattomiin viiniviljelmiä. Sellaisen kupeeseen matkaparkkiin asetuimme Val des Vignesissä. Keulan edessä meillä oli avarat näkymät alas laaksoihin ja seuraaville kukkuloille, takana viiniviljelmä, jossa traktorilla äestetiin köynnösrivien välejä.

Daxin kirkkoon ei päässyt, mutta ovi oli kuitenkin auki. 

1. maailmansodan sankareiden muistomerkki

Olin halunnut jo viikkokausia päästä kampaajalle hiustenleikkuuseen, ja vihdoin viimein se onnistui! Kylä oli oikein soma, vanha kirkko, pieni puisto ensimmäisen maailmansodan muistomerkkeineen, vanhoja taloja, pieni kauppa, fysioterapeutin vastaanotto, koulu – ja siinäpä se. (Olemme muuten huomanneet, että ensimmäisen maailmansodan muistomerkkejä on kylässä kuin kylässä, mutta ei toisen. Miksiköhän?)

Ja taas nautittavan aurinkoista ja lämmintä!

Olimme tulleet tälle matkaparkille, koska siellä oli WiFi. Se tosin toimi melko huonosti paikalla, johon ensin asetuimme, joten jouduimme siirtymään lähemmäs sisääntuloporttia. Huuhkajien ”kohtalonpeliä” halusimme katsoa. Se halu kyllä loppui toisen puoliajan alkaessa, kun Wales teki heti maalin. Aamulla sitten totesimme, että huonostihan siinä pelissä kävi.

Aamulla laaksossa oli sankka sumu. Alkumatka moottoritietä taasen rekkojen seassa. Loppumatka todella kapeaa tietä Bellaciin. Täällä tuli ensin vastaan se kivisitla, sitten 1,5 tonnin silta.

Joki parkkipaikan vieressä

Matkaparkki (ilmainen) oli puiston laidalla, edessä vuohiaitaus, takana puisto, toisella puolen joki koskineen. Oikein viehättävä paikka. Septin tyhjennyspaikkakin oli kaupungilla tarjota, se oli hiukan kauempana kylälle päin.

Puistossa valtavia puita!

Paikkoja oli vain muutama, ja ensin olimme vain kaksi toisen matkakulkineen kanssa. Päivän ja illan mittaan paikat täyttyivät ja moni kulkine joutui peruuttelemaan pois (eteenpäin ei päässyt, se 1,5 tonnin silta…).Yksi paikoista oli vartattu invapaikaksi, mutta sekin kyllä illan mittaan täyttyi. Sen luona oli kyltti, jossa luki vapaasti suomennettuna: ”Jos otat tämän paikan, ota myös vammani”. Aika hyvin sanottu, mutta eipä kyllä tepsinyt.

Kylä on vanha keskiaikainen kivikylä jyrkällä kukkulalla. Lähes huipulla oli tietenkin kirkko, oikein hieno, vaatimattomalla tavalla kaunis, 1100-luvulta. Kujat olivat kapeita ja monet vanhat talot todella pieniä. Olimme tyytyväisiä löydettyämme näin hienoon paikkaan.

Lämmintä ja aurinkoista edelleen.

Ja peltoaukeita riitti.
Vain ladot puuttuvat, sanoi Pohjanmaan maisemissa kasvanut Kari. 

Aamulla vain kuusi astetta lämmintä! Ajelimme pitkin pitkiä ja loivia ylä-ja alamäkiä laajojen peltoaukioiden halki Chateau de Bougesin kylän parkkipaikalle kirkon viereen ja vanhan (1850-luvulta) linnan eteen. Matkalla ohitimme Bretagnen! Veljeni kanssa oli ollut puhetta, että Ranskassa jossain Bretagnessa on Asterixin ja Obelixin kylä. Meillä ei ollut aavistustakaan, missa sijaitsee Bretagne. Mepä ajoimme sen halki, mutta valitettavasti näiden vekkuleiden kylää sen enempää kuin Idefixiäkään emme nähneet ; )

Tuuli oli kylmä ja päivälämpotila oli enimmillään 12 astetta. Siitä huolimatta kävimme tutustumassa 1200-luvun kirkkoon ja kävelimme kylän kaikki kaksi katua. Hiljaista oli, ei sielun sielua liikkeellä, eikä koiriakaan haukkumassa pihoillaan.

Puoli kuuden aikaan illalla alkoi tapahtua. Auto toisensa perään ajoi vieressämme olevalle kirkon parkkipaikalle. Ihmiset kulkivat kirkkoon kädessään kimppu jotakin… olimme sen verran kaukana, ettemme saaneet selvää, mutta näytti varpukimpulta. Tilaisuus kirkossa alkoi kuudelta kirkonkellojen soiton jälkeen ja kesti noin tunnin. Sen jälkeen kirkkokansa palasi autoilleen samat kimput mukanaan. Yritin kiihkeästi googlettaa, mistä oli kysymys, mutta asia jäi arvoitukseksi.

Yöllä herätessäni jatkoin asian selvittelyä ja sainkin selville, mistä oli kysymys. Ihmiset kävivät messussa ja kimput siunattiin siellä. Näitä pääsiäisjuttuja.

Yöllä satoi rankasti ja aamulla oli vain neljä astetta lämmintä. Jatkoimme matkaa linnan edestä lähtevää todella pitkää plataanikujaa pitkin. Alumatkasta ajoimme (taasen) laajojen peltoaukioiden halki, nyt kapeaa, keskiviivatont asfalttitietä pitkin. Vastaantulevan auton kanssa sai olla tarkkana, sillä piennartakaan ei juurikaan ollut ja sinne piti väistää. Ylitimme Loire-joen Gienissä. Matkaparkkimme oli Rogny-les-Sept-Ecluses- kylässä kanavan varrella. (Voi näitä Ranskan paikannimiä!). Kylän nimi oli ansaittu: siellä oli tosiaan seitsemän sulun sulkuportaat, rakentaminen aloitettu 1600-luvun alussa ja jääneet pois käytöstä 1880 ja tilalle oli rakennettu uudet sulut pienten välimatkojen päähän toisistaan.

Kari kävi katsomassa ”uusia” viistoseinäisä sulkuja ja niistä tuli mieleen muistoja 1997 moottoripurrellamme (masto alhaalla) tekemästämme reissusta kanavia pitkin Välimerelle. Ennen sulkuja ja sulussa reunat oliva viistot. Mihinkään ei voi kiinnittyä, pitää pitää alus paikallaan moottorin voimalla vesien virratessa sulusta ulos tai sulkuun. Lepuuttajista ei tietenkään tässä tapauksessa ole mitään hyötyä. Meille kävi tällaisessa sulussa niin, että vene pyörähti ympäri ja tulimme sulusta ulos takaperin. Onneksi sulussa ei ollut muita veneitä ja selvisimme vaurioitta.

Kanavan laidalla oli pysäköityinä proomuja, suurin osa näytti olevan asumiskäytössä, muutama luultavasti vielä ihan rahtialuksina. Kylällä ei ollut kauppaa, leipäkauppa ja muutama kahvila-ravintola eikä muita palveluita. Kirkko taas tavan mukaan kylän korkeimmalla kohdalla kukkulan huipulla.

Illan mittaan saimme ranskalaisen matkailuauton seuraksemme.

Minulla on ollut aina tapana pitää matkapäiväkirjaa.
Tässä ote vuodelta 1997, "pyörähdys"päivältä- 

Ja matka jatkuu Reimsin ohi kohti Ranskan pohjoisosia.

11.- 17.3.2024 / Llhavo (Aveiro ) – Venda Nova (Porto) – Venda Nova (Rabagao River) – Mombuey (Espanja!) - Carrion de los Condes – Cobreces - Zamudio

 

Uusimmat paikat mustalla

Olemme siirtyneet jo hyvän matkaa Espanjan puolelle, runsaasti etuajassa suunnitelmaamme nähden. Kilometrejä tällä pätkällä on takana 886. Jotenkin on vain ollut sellainen olo, että eteenpäin pitää päästä, vaikkei kiirettä olekaan. No, onpahan varapäiviä yllätysten varalle.

Sää on ollut kovasti vaihtelevaa lämpötilojen puolesta. Olemme olleet välillä vuoristossa, jossa yölämpötila laski jopa neljään asteeseen ja päivälläkin oli vain vähän toistakymmentä astetta. Tätä kirjoittaessani olemme Biskajan lahden läheisyydessä Pohjois-Espanjassa ja lämmintä puolipilvisessä säässä on 23 astetta!

Figueirasta ajelimme Aveiron liepeille Ilhavon matkaparkille. Maantie oli möykkyinen, tien laidalla peltoja veden vallassa, välillä taajama toisensa perään, kultasateet loistivat keltaisina ja puhelin/sähkölangat roikkuvat alhaalla pylväistään, Kaupunginosassa, jonka halki ajoimme oli varsin koristeellisia vanhoja taloja.Valitettavasti niitä ei voinut pysähtyä kuvaamaan, koska kadut olivat kapeita ja Chiccin perässä jatkuvasti autoja.

Parkkipaikalla näköalana pikku joen toisella puolella suuri (mutta valikoimaltaan kehno, kuten tulimme toteamaan) Continente-kauppa ja takanamme Mercado (halli), jossa ei ollut mitään elämää. Kari kävi pienellä kävelyllä ja löysi sentään suuren kivannäköisen puiston pienen matkan päästä.

Talo kuin kauhuelokuvasta!

Aamulla jatkoimme matkaa kohti Portoa.Alkumatka oli todella hidasta ja vaivalloista taajama-ajoa. 30 km nopeusrajoitus – töyssy – nopeusrajoitus päättyy – 100 metriä – 30 km nopeusrajoitus – töyssy ..ja niin edelleen vaikka kuinka pitkään. Tie oli huono, syviä reikiä ja kaivonkannetkin syvällä asfaltissa.

Vain hiukkasen hortoiltuamme löysimme matkaparkkimme Vila Novasta. Muutama auto oli paikalla ennen meitä. Aivan vieressä oli metroasema, joten päätimme pistäytyä Portossa. Hiukkasen ihmeteltyämme saimme matkaliput ostetuksi ja pääsime melko keskustaan. Oli hauska katsella matkustajia ja kadulla liikkuvia ihmisiä. Oli melko ilmeistä, että shortseissa tai ainakin t-paidoissa liikkuvat ihmiset olivat turisteja, paikallisilla oli toppatakit, mahdollisesti karvahuppuiset, kaulaliinat ja parhaassa tapauksessa talvisaappaatkin jalassa. Lämmintä oli sentään viitisentoista astetta!!!

Jonkin aikaa jaksoimme kulkea pitkin meluisia katuja ihmispaljouden seassa. Totesimme, että liika on liikaa. Vaikka hienoja vanhoja taloja ja kapeita kujasia oli ympärillä, emme jaksaneet innostua. Pikkukaupungit, sellaisen muutamien katujen kokoiset, ovat enemmän meidän mieleemme.

Hengähdimme pienten oluiden merkeissä ja päätimme lähteä pois. Etsin mapsista lähimmän metroaseman ja sinne siis. Lippuautomaatilla seisoessamme takaamme ilmestyi suomalainen nuori nainen, joka kysyi, voisiko auttaa. Saimme liput ostetuksi ja hän neuvoi, mille raiteelle meidän pitäisi mennä (niitä oli kaksi). Yhden pysäkinvälin ajettuamme huomasin, että emme ole menossa oikeaan suuntaan. Ei kun äkkiä ulos metrosta ja toiselle raiteelle takaisin menevään junaan. Siellä sitten kyselin vartijoilta, miten pääsemme määränpäähämme. Piti mennä sitä äskeistä reittiä kaksi pysäkinväliä ja sitten vaihtaa toiseen metroon. Eikun menoksi. Vaihtometroasemalta emme millään löytäneet oikeaan suuntaan menevää raidetta, taas piti kysyä neuvoa. Silti harhailimme aikamme, sillä opasteet olivat varsin harhaanjohtavat meille poloisille. Kerrosta ylempää sitten löytyi oikea juna ja helpotuksesta huokaisten pääsimme kotimatkalle.

Vietimme varsin meluisan yön, metro kulki yömyöhään saakka ja autoliikenne viereisellä kadulla oli vilkasta. Aamullla auton keula kohti koillista, sisämaahan päin. Millään emme tahtoneet päästä eroon taajamasta, kapea huono tie. Liikennevaloja tuon tuostakin (kiertoliittymille liian ahdasta!). Myöhemmin alkoivat serpentiinitiet upeine maisemineen. Välillä rinteet näyttivät kauempaa aivan paljailta, mutta lähemmäs päästyämme huomasimme, että kyseessä oli tiheä lehdetön lehtimetsä. Lumihuippuiset vuoret siinsivät kauempana kauniina ja uljaina.

Lehdetön metsä

Määrämpäämme Parque de Merendas Nova Vendassa oli ahtaan pikku kujan päässä järven rannalla. Ajoimme ensin risteyksen ohi, koska kulkureitti näytti liian kapealta ollakseen oikea tie. Olihan se, kävimme kääntymässä jonkin matan päässä ja mahduimme kuin mahduimmekin talojen välistä rantaan johtavalle kujaselle.

Venda Novan kirkolta järvelle

Pyykkipaikka

Alueella oli kiviset pöydät ja penkit, vesipiste ja jäteastiat. Ja pyykinpesupaikka! (Pari naista toden totta kävi pyykillä ja levitti vaatteet kuivumaan viereiselle aidalle.) Siellä täällä teiden varsilla olemme nähneet pyykinpesupaikkoja kivisine pesualtaineen, tämä oli enemmänkin koristelammikon näköinen. Samalla mainittakoon, että juomavesipisteitä on aika paljon teiden varsilla, levähdyspaikoilla ja varsinkin pienemmissä kylissä, jotkut jopa melko koristeellisissa kivisissä pylväissä,

Meilla oli varsin hienot maisemat kirkasvetiselle järvelle ja kaukana siintäville lumisille vuorille. Kylässä oli pari pientä baaria, rautakauppa, pieni ruokauppa ja lääkkeidenmyyntipiste. Aivan mäen huipulla oli myös kirkko hautausmaineen. Lämmintä oli 20 astetta, vaikka olimme aika korkealla vuoristossa (750 metriä).

Aamulla matkaan tihkusateessa. Tien varrella oli lumihiutaleliikennemerkkejä varoituksena mahdollisesta liukkaudesta. Ohitimme vielä edellistäkin suuremman järven, jonka rannalla olevat puut olivat aivan paksun jääkälän peitossa. Valitettavasti en onnistunut saamaan vauhdissa kunnon kuvaa pörröisimmistä puista!

Ohitimme Espanjan rajan aivan huomaamatta. Vasta hyvän matkaa Espanjan puolella ajettuamme kiinnitimme ensin huomiota hiukan erinäköisiin liikennemerkkeihin (paksummat punaiset reunat yms.) ja paikannimiin. Tie oli aivan sileän näköinen, uusi päällyste, mutta tärinä oli kuin suomalaisella nimismiehenkiharatiellä konsanaan.

Tarkoitus oli puskailla Verimissä joen rannan parkkipaikalla, mutta tivoli olikin vallloittanut alueen, joten meidän piti jatkaa matkaa. Ilmassa leijui sankka savun haju, alkoi ihan yskittää. Savun lähde ei meille selvinnyt

Seuraava pysäköintipaikkavaihtoehtomme ei meille kelvannut, joten jatkoimme vieläkin matkaa. Olimme aika korkealla, Samsungin Health-sovelluksen pyöräharjoituksella sain mitattua sijaintimme korkeudeksi 869 metriä. Ihan korkeimmalta paikalta en lukemia saanut, koska siellä ei ollut puhelimelle kenttää.

Yövyimme Mombueyn matkaparkissa 950 metriaaä piskuisen kylän laidalla 1100-luvulla rakennetun pienen kivikirkon vieressä. Vettä ei ollut saatavilla, roskikset ja tyhjennyspaikat kuitenkin. Kirsikkapuut kukkivat tien varressa ja Kari näki lenkillään 10 kauriin lauman ylittävän tien. Taas saimme ihalla ikkunastamme lumista vuoristoa. Muita matkalaisia ei paikalle ilmaantunut.

Sateisen yön jälkeen matka jatkui ylätasangolla, vuoristoa molemmin puolin. Laajoja vilja(?)peltoja. Huoltoasemia ei olllut laisinkaan tämän moottoritien varrella, ja ihan jo aloimme vähän huolestua polttoaineen riittävyydestä. Poikkesimme Leonissa tankkaamassa ja jatkoimme matkaa edelleenkin laajonjen peltoaukeiden halki.

Parkkeerasimme Carrion de la Condesin matkaparkkiin joen rannalle. Muita autoja ei ollut, mutta päiväön ja illan mittaan saimme muutaman kulkineen seuraksemme. Tämä 2500 asukkaan kylä miellytti meitä kovasti. Joen ylitti ikivanha kivisilta, jonka ikää en valitettavasti saanut selvitettyä. Kylän rinteellä oli lukuisia vanhoja kirkkoja, jopa 1100-luvulta, muita vanjoja rakennuksia ja muuri jota oltiin parhaillaan restauroimassa. Joki kiemurteli kauniisti laakson pohjalla.

Valitettavasti emme löytäneet yhdenkään vanhan rakennuksen seinästä vuosiulukutietoja, vain yhden aukion reunalta ilmoitustaululta nämä tiedot. eiE riittänyt kärsivällisyys lähteä tekemään kierroksia, kun olimme jo ympäriinsä kylällä kävelleet. 

Heräsimme sumuiseen aamuun, ja sumua jatkui vielä hyvän matkaa. Tie jatkui edelleen tasangon peltomaiseman halki, pinnoitus oli tällä kertaa kirjava kokoelma eri asfalttisukupolvia ja tärinä sen mukaista. Matkalle osui loppumatkasta useita tunneleita ja viadukteja (pitkiä laaksojen ja rotkojen yli kulkevia siltarakennelmia). Lumisia vuoria taas nökyvissä.

Parkkeerasimme menomatkalta tuttuun Cobrezen Las Hazes- matkaparkkiin. Täällä oli hyvä WiFi, joten katselimme Falunin kisoja Areenasta.

Edellisellä kerralla ihmettelimme suuria heinälaitumia, joilla ei näkynyt karjaa juuri laisinkaan. Nyt oli ensimmäinen tuorerehusato korjattu ja ”kääryleitä” oli niittyjen reunoilla. Karjaa ja yllättävän paljpn hevosia oli laiduntamassa. Aivan matkaparkin vieressä oli hevosaitaus, viisi hevosta ja kaksi varsaa. Useimmilla hevosista oli kellot kaulassa. Ihmettelimme kovasti, miksi. Pitkin päivää ja iltaakuulimme kellojen kalkatuksen hevosten laiduntaessa aitauksessaan.

Edellisenä aamuna Carrionissa oli vain neljä astetta lämmintä, nyt herätessämme mittari näytti 14 astetta! Olemme tulleet pois vuoristosta alas meren rannalle ja sen kyllä huomaa!

Matkamme Baskimaalla jatkui (kaikki kyltit ensi baskiksi, sitten vasta espanjaksi!) kukkuloiden ympäräimäää moottoritietä pitkin. Tomppelilla on kummallinen vimma ajaa ohiajoteiltä kaupungin keskustaan ja taas kerran emme hoksanneet sitä ajoissa, vaan jouduimme kaupungille. Ja taas niitä kapeita katuja, tiukkoja käöönnöksiä ja hankalia liittymäsolmuja, ennen kuin pääsimme taas isolle tielle. Ehkä muutama manauskin...

Zamudion parkkipaikka on kaupungin laitamilla, rinteessä leikki- ja urheilukenttien alapuolella. Tullessamme sinne se näytti asuntoautoje säilytysalueelta, mutta päivän mittaan autoihin ilmaantui asukkaita ja uusia kulkineitakin saapui. Naapurinamme oli yksinäinen mies, joka ei kokkaillut asutoautossaan vaan kantoi kaksiliekkisen kaasuhellan reunakiveykselle ja laittoi ruokansa siinä!

Paikka ei ollut kovin rauhallinen, urheilukentän tenniskenpeluun pallojen pauke ja pelaajien huutelu kuului iltaan saakka – lakkasi toki sitten. Lentokenttä lienee jossain lähellä, koska nousevien ja laskevien koeniden meteli oli melkoinen. Yöksi sekin onneksi loppui.

Ja matka jatkuu. Luultavasti vielä yksi yö Espanjan puolella ja sitten Ranskanmaalle!

--- Ja vielä hauskat jutut Carrionin puistosta! 

4. - 10.3.2024 / Lagos – Sao marvcos da Serra – Castro Verde – Minas da Lousal – Alenquer – Porto de Mes, Lagar de Azeite –Figueira da Foz

 

Uusimmat sijainnit mustalla

Matka kotia kohti alkoi. Viikon aikana taitoimme matkaa 543 kilometriä.

Sää on ollut vaihtelevaa, sadetta on saatu enemmän kuin riittämiin, ukkosiakin ja kovia tuulia. Luulisi Portugalin vesipulan näillä sademäärillä jo vähän helpottaneen! Toki välillä aurinkokin on suvainnut näyttäytyä.

Aamulla jatkoimme Lagosiin. Kävin ensi töiksmme varmistamassa pienestä lääkärikeskuksesta, että tikkien poisto onnistuisi seuraavana päivänä. Kello 9 – 11 kuulemma onnistuisi.

Nyt tämä ei enää näytä kovin pahalta. 

Etsimme puskaparkkeja Park4NIghtin vinkeillä, kolmas kerta toden sanoi. Oikein kiva paikka mäellä, niittyä ympärillä ja näköala alas kaupunkiin. Olimme pitkään yksin, myöhemmin tuli pari reissuautoa seuraksemme. Sää oli tihkusateinen ja tuulinen, joten pysyttelimme kopperossa lukuun ottamatta Karin nopeaa piipahdusta lähikaupassa leipäostoksilla.

Seuraavana aamun olin heti yhdeksältä lääkärikeskuksessa ja pääsinkin saman tien tikkien poistoon. Se kävi todella nopeasti, haavan päälle teippi 3 – 4 päiväksi. 50 euroa, kiitos!

Teimme treffit suomalaisten Carthago-reissajien kanssa, jotka olivat viettäneet pitkät ajat Espanjassa ja olivat nyt tulleet Portugalin puolelle.Tuttavauus syntyi purjehdusystävämme Alpon asiosta. Vietimme oikein mukavan kahvihetken Pingo Docen kahvilassa. Juttua riitti ja riitti!

Kahvien jälkeen matka jatkui Sao Marcos da Serran matkaparkkiin. Paikka oli pienen vanhan kaupungin laidalla, hautausmaan vierellä (taas kerran!). Reitti sinne kulki pitkin kapeita kujia, opaskylttejä oli välillä ja sitten taas ei. Kolmeen kertaan paikalliset asukkaat viittilöivät meitä ystävällisesti oikeaan suuntaan.

Paikka oli pieni, oikein mukava. Hinta vaatimattomat 6 euroa sähköineen. Aurinko paistoi, oli lämmin, istuskelimme auton vierellä ja katselimme, kun ranskalaiset pelasivat petankkia.

Yöllä oli vain neljä astetta lämmintä! Kävelimme aamulla jalan tsekkaamassa, miten pääsisimme parhaiten ulos kylästä. Oikein selvä reitti löytyikin. Tosin matkalla oli 3.5 tonnin painorajoitettu silta, mutte emmehän me nyt kovin paljon enempää paina :)

Tie Castro Verdeen oli oikein hyväkuntoinen. Piti käydä kaupassa, joten ajoimme Lidlin pihaan. Siinä oli useita paikkoja matkailuautoille ja yöpyminenkin olisi ollut luvallista. Olimme kuitenkin päättäneet mennä Caravan-alueelle, koska piti saada uutta lukemista ja tiesimme edellisestä käynnistämme, että siellä oli runsaasti suomenkielisiä kirjoja.

Huomasimme, että kaupungissa oli suuret markkinat ja läksimme tutustumaan tarjontaan. Ja sitähän oli! Ensin monenlaista taimia, siemeniä, vihanneksia ja juureksia. Sitten siipikarjaa! Kanoja, ankkoja, hanhia, kalkkunoita ja ties vaikka mitä. Siis eläviä häkeissä. Vaatteita, toisilla myyjillä valtavat sekaiset röykkiöt pitkin pöytiä, toisilla siististi hengareille ripustettuja ja kauniisti viikattuina pöydille aseteltuina. Kenkiä, laukkuja, lompakoita. Sankoja, vateja, kaikenmaailman kotitalouksien muovitavaraa. Kattiloita ja pannuja. Työkaluja. Vuodevaatteita. Juustoa, kinkkua, hilloja, oliiveja. Ja muutama helppoheikki, joiden kailotus kovaäänisistä riipoi korvia. Muutaman pikkuostoksen teimme, vähän tuliaisia ja oliiveja itsellemme.

Onneksi alue oli todella suuri ja väenpaljoudesta huolimatta siellä mahtui hyvin kulkemaan. Eduskuntavaalien lähestyminenkin näkyi, eri puolueiden lippuja kantavia ihmisiä kulki väkijoukossa ja jakeli esitteitä.

Lidl kauppaostosten jälkeen ajoimme kaupungin toiselle puolelle kämppärille. Nyt siellä olikin oikein runsas Suomi-edustus, neljä suomalaiskulkinetta meidän lisäksemme. Oli mukava vaihtaa reissukuulumisia ja jutella suomeksi välillä muidenkin kuin toistemme kanssa. Ja lukemistakin löytyi taas. Pyöräytimme pyykit ja saimme ne narulla lähes kuiviksi – joku pönttöpää oli jättänyt pyykkinsä kuivuriin lojumaan emmekä viitsineet nostella niitä sieltä pois, vaikka ehkä olisi pitänyt. Noin opiksi ja ojennukseksi. Niin, aurinko paistoi jonkin aikaa ja istuskelimme taasen auton seinustalla.

Yöllä ja aamulla satoi, ja rankasti. Sateen hellittäessä matka taas jatkui. Tie kulki vihreän ylätasangon halki ja oli todella hyväkuntoinen, sileä, ei rynkytystä renkaiden alla, jota olemme saaneet kuunnella aika paljon. Säästöbudjetilla se oli kuitenkin tehty, sillä se oli aika kapea ja reunaviivan toisella puolen oli vain kymmenisen senttimetriä asfalttia, vaikka piennarta olisi ollut vaikka kuinka paljon.

Mielenkiintoisia kulkineita!

Aljustrelin kaupungin jälkeen tien varressa oli taimistoja ja puuviljelmiä ja korkkitammiakin. Melko tasaista edelleenkin. Alkoi taas sataa ripsutella. Minas de Lousalin matkaparkki on joskus ollut maksullinen, nyt oli ilmaista.

Sateen tauotessa kävimme kävelyllä ja tutustumassa kaivosalueeseen. Museokin olisi ollut, mutta siellä näytti (ja kuului!!!) olevan kolme bussilastillista koululaisia, joten jätimme sen väliin.

Kuvasta näkyy, että vettä on tullut!

Yöllä sadetta, tauko ja sadetta. Matka jatkuu. Nyt on alkanut olla jonkin verran rekkojakin taas liikkeellä. Tähän asti olemme aika paljon ajelleet pikkuteillä, nyt olemme liikkeellä ei nyt ihan pääväylällä, mutta kuitenkin isommalla tiellä. Hiekkamaastoa, pinjametsää. Poikkesimme huonokuntoista pikkutietä matkaparkille, joka sitten olikin suljettu. Taas tällaista. Alenqueriinkin oli merkitty Area Service de Autocaravanas, mutta sitäkään ei ollut. Kävimme ensin läheisellä Parque de Merendasilla, mutta se oli niin syrjäisessä paikassa (mutta kuitenkin siis kaupungissa), että siihen jääminen arvelutti. Menimme siis ihan tavalliselle parkkikselle, jonne iltapäivän aikana oli jo tullut riittävästi tilaa. Vettä satoi ja satoi. Kari piipahti pikaisella kävelyllä ja sai napattua muutaman valokuvankin.

Alenquer parkkis alhaalla. siellä se Chiccikin pilkottaa.

Alenquer vanhaa muuria

Ja yöllä sadetta, aamulla ukkosen jyrinääkin. Vähän kirkastui ja jatkoimme matkaa. Tie oli betonilla paikattu, sellaisia 2-5 neliömetrin kokoisia paikkoja, joiden reunoja ei ollut mitenkään tasoiteltu. Hiukka Kari manaili yrittäessään väistellä pahimpia. Tällä pätkällä oli vieri vieressä rekkakauppiaita, autokauppoja, kaivinkonekauppiaita, rakennustarvikeliikkeitä, pihakoristemyymälöitä ja niin edelleen.

Olin löytänyt sattumoisin oliivitilan, joka tarjosi myös matkaparkin. Lagar de Azeite, Casa Feteira, Porto de Mos. Nornaalisti siellä olisi voinut pysäköidä oliivitarhaan, mutta nyt runsaiden sateiden jälkeen (ja aikana) piti pysäköiden tehdasrakennuksen pihalle. Henkilökunta oli oikein ystävällistä ja saimme tehdasesittelyn toisen pariskunnan kanssa. Nyt tiedämme, mikä ero on Extra Virgin oliiviöljyllä ja Virgin oliiviöljyllä ja sitten sillä tavallisella. Melkoiset laitteet valmistukseen tarvitaan ja monta, monta työvaihetta. Tällä tilalla kaikki hyödynnetään, jopa oliivin siemenet. Kun oliivit on murskattu, siemenet erotellaan muusta ”jätteestä” ja kuivataan. Sitten niitä käytetään öljyn valmistuksessa tarvittavan veden lämmitykseen.

Valitettavasti vettä satoi koko päivän ja illan, joten emme viitsineet lähteä kävelylle ihastelemaan oliivitarhaa.

Kelit ovat olleet aivan hurjat vuoristossa, lunta on tullut runsaasti ja teitä on pitänyt sulkea. Tiellä liikkuvia varoitellaan liukkaudesta. Merellä on aallokkovaroitukset 7, jopa 11 metrin aalloista. Merellä ja rannoilla liikkuvia varoitellaan tuulesta.

Tilasimme portugalilaisen aamiaisen, ja se toimitettiin meille seuraavanan aamuna kello 9. Lämpimiä sämpylöitä, voita, hilloa, juustoa, kinkkua, vastapuristettua appelsiinimehua ja kakkua. Ei hassumpaa, Kakkua emme jaksaneet maistaakaan, se jäi myöhemmin nautittavaksi.

Yöllä kovaa sadetta ja ukkosen jyrinää, mutta aamulla sää parani. Ajelimme hyvää tietä ensin Figueira da Fozin eteläpuolella olevalle huoltoasemalle täytättämään kaauspullon ja sitten tutulle matkaparkilla Figueiran keskustan tuntumaan aivan meren ääreen. Aurinko paisteli ja oli aika lämmintä, 16 astetta, mutta tuuli kovaa. Aallot pauhasivat aallonmurtajia vasten ja hiekkarannalle oli varsin ylös kulkeutunut meren roskaa pahimman merenkäynnin aikana.

Figueira puisto

Kävimme pikku kävelyllä kaupungilla. Tällä kertaa väkeä oli paljon enemmän liikkeellä kuin viimeksi täällä ollessamme.

Olin laittamassa ruokaa, kun oveen koputettiin. Suomalainen mies, joka oli keikkahommissa Figueirassa, kävi meitä jututtamassa. Carthago-omistaja hänkin.

Huomenna matka jatkuu taasen noin kuutisenkymmentä kilometriä pohjoiseen päin.