16. -22.2.2024 / Camper Park Playas de Luz (Isla Christina, > Miradouro Fonte de Boi (Azinhal) ->Miradouro de Vale Covo - Faron sairaalan edusta ->Sul Park (Albufeira) -> Camperstop Messines

 

Viimeisimmät pysähdyspaikat mustalla.

Tästä blogista tulee nyt vähän lyhyempi, koska loukkasin käteni ja se on paketissa ja kipeä.

Kompastuin kauppareissulla Tavirassa, oikea kyynärpää murtui ja se piti leikata. Yksi päivä meni yksityissairaalan poliklinikalla ja toinen sairaalassa leikkauksen tiimoilta. Vakuutusyhtiön kanssa oli melkoista jumppaa, mutta viimein sairaalalle tuli laskutuslupa.

Kilometrejä on kertynyt 288. Sää on ollut lämmin ja enimmäkseen aurinkoinen.

Maanantaina pitää käydä Faron sairaalassa poistattamassa paketti, sitten toivottavasti pääsemme jatkamaan matkaa kohti läntistä ja pohjoista Portugalia. 

Ecopark (Aljustrel) – Pomarao / 8. - 14.2.2024

 

Viimeisimmät kohteet mustalla

Osittain sateisen sään, osittain vaalien (WiFin tarve!) vietimme tällä jaksolla kahdessa paikassa kaksi yötä. Kilometrejä kertyi 227.

Yleishavainto taas: Kylissä koirat saavat kuljeskella kaikessa rauhassa itsekseen, isäntäväestä ei ole tietoakaan. (Niin, paitsi tietysti ne, jotka ovat tiukasti aidattujen pihojen suojassa vahtimassa aluettaan.) Taitavasti nämä irtokoirat osaavat väistää, kun auto lähestyy ja muutamat myös juosta ärhennellen auton vierellä.

Portugalissa on ollut todella kuivaa ja tiedotusvälineissä kerrotaan vesipulasta. Nyt sitä tuli useampana päivänä - ja runsaasti. Ei tietenkään meille kuvin mukavaa, istua sisällä kopissa sateensuojassa, mutta motivoimme itseämme kärsivällisyyteen ja yritimme ajatella, että tätä Portugali tarvitsee. Lämmintä kuitenkin on ollut, päivälämpötilat usein reilusti yli 20 asteen.

Tarkoituksemme oli pysähtyä Rio Araden jälkeen pienen matkan päähän Alteen, jossa piti olla hyvä parkkipaikka ja oikein hienoja vesiaiheita joen rannalla. Ensimmäinen parkkipaikka oli todella ahdas, ja vaikka tungimme Chiccin perän aivan pensaisiin kiinni, keulamme oli aivan liian pitkällä. Ajoimme sitten soman, juhla-asuun sonnustautuneen pikku kaupungin kapeita katujua etsimään toista parkkipaikkaa ”vesipuiston” läheltä. Paha virhe! Parkkipaikat olivat todella ahtaita ja katu loppujen lopuksi niin kapea, että meillä näytettiin käsimerkein, että emme mantuisi ajamaan sieltä. Niinpä taas kerran Kari peruutteli ja käänsi Chikccin takaisin tulosuuntaan. Eipä taas paljon sunnutaihesaria paksumpaa olisi mahtunut seinien/pysäköityjen autoja ja Chiccin väliin. Alan harjaantua antamaan merkkejä näissä peruutustilainteissa!

Vettäkin alkoi tihkuutella ja niinpä suuntasimme tuttuun paikkaan Aljustrelin Ecoparkiin. Hyvin vielä mahduimme ja tällä kertaa otimme myös sähkön, sillä vesisadetta oli luvassa moneksi päiväksi. Koiranilmassa vietimme påivän ja illalla saimme niskaamme oikein kunnon myräkän. Olimme virittäneeet tullessamme markiisin ulos, mutta paikan omistaja tuli onneksi varoittamaan meitä kovista tuulista. Netistä näin, että enimmilläämn tuulta oli lähistön mittausasemalla ollut 18 m/s.

Aamulla sade jatkui ja jatkui. Säälien katsoimme koiranomistajia, jotka joutuvat käyttämään ystäviään ulkona – ja sen jälkeen ottamaan läpimärät karvaiset kaverinsa sisälle melko ahtaisiin tiloihin.

Ajan kuluksi aloimme suunnitella jo kotimatkaa. Niinhän siinä sitten kävi, että tilasimme laivaliput Travemunde-Helsinki. Lähtö 8.4. klo 02.00, perillä Helsingissä 9.4. klo 10.00. Nyt saimme lasketuksi jäljellä olevan Portugalin-aikamme ja mukavastihan sitä vielä jäikin. 

Sen verran sade taukosi välillä, että pääsimme tekemään pikku kävelynlenkinkin. Illalla tuijottelimme YLE Areenaa. Olimme nyt kauempana konttorista kuin viimeksi ja netti tökki jonkin verran. Olimme ensin aikoneet viipyä täällä sunnutain-iltaan (vaalivalvojaiset) saakka, mutta tulimme toisiin ajatuksiin ja päätimme jatkaa matkaa aamulla Campo e Mar- alueelle, jossa alueen pienuuden takia emme voisi joutua huonon Wifi-kantavuuden alueelle.

Sade-ennusteesta huolimatta aamulla ei sananut ja puolipilvisessä säässä ajelimme Campo e Mar-alueelle Alturaan.

Saimme hyvän paikan ja otimme myös sähkön, sillä sateita oli edelleenkin luvassa.

Iltapäivällä teimme jo tutuksi tulleen neljän kilometrin lenkkimme. Vettä oli tullut todella reilusti, sillä käyttämällämme pikku tiellä purot virtasivat iloisesti ja muutamassa notkelmassa saimme taiteilla lätäkön reunoilla selvitäksemme kuivin jaloin. Tuuli oli kova, mutta lämmin kuitenkin.

Aamulla heräsimme taas sateeseen. Portugalin uutisista luin että pohjoisempana vuoristossa oli satanut lunta!

Päivä kului taas lukemisen, palapelin ja YLE Areenan parissa. Illalla sitten olikin Se Suuri Ilta, jolloin selvisi Suomen tulova presidentti. Täytyy olla tyytyväinen siitä, että Suomessa osataan käyttäytyä häviönkin (ja voiton) hetkellä toisin kun eräässä läntisessä suurvallassa.

Aamulla jatkoimme Alcoutimin matkaparkkiin Portugalin ja Espanjan rajajoen rannalle. Ilmainen alue, vettä ja tyhjennykset olivat hoidettavissa. Kentällä oli myös sähkötolpat, mutta ne eivät olleet käytössä. Aivan vieressä mmurien takana oli melko suuri hautausmaa.

Aurinkokin alkoi taas paistaa ja oli oikein lämmintä, jopa 23 astetta varjossa. Kylä oli oikein viehättävä vanhoine taloineen. Melkein vihreinä kateudesta katselimme joella ankkurissa olevia veneitä ja niistä dingillä rannalle ajavia purjehtijoita!

Espanja

Espanja

Kylän huipulla oli vanha linna, jonka muureilta oli hienot näkymät joelle ja kylään. Vastapäätä joen toisella puolella on Espanja, Rannalla on kaupunki ja mäen huipulla tietenkin linna.

Marmorisotilas tähyilee joelle ravintolan terassilta

Iltapäivällä ihmettelimme, kun vieressämme oleva retkeilyauto siirtyi toiseen paikkaan alueella. Syy selvisi vähän myöhemmin, kun he kertoivat että heidän ja meidän paikkamme yläpuolella olevissa männyissä oli jo aiemmin mainittuja catepillar-toukkia, joiden seitit ovat erittäin myrkyllisiä ja jopa vaarallisia. Mekin vaihdoimme paikkaa.

Alcoutim ja rajajoki

Paikallisen ruokakaupan piti aueta kello 9. Olisimme tarvinneet leipää, mitään muuta ei välttämättä. Kiskoimme ovea yhdeksältä, mutta se oli kiinni, vaikka sisällä paloivat valot. Varttia yli tuli paikalle tavarantoimittaja kylmäautollaan. Tyytyväisinä totesimme, että kuormaahan siinä oli odoteltu ja että kohta pääsisimme ostoksille. Puoli kymmeneltä ovi oli edelleen lukossa ja päätimme, että tämä oli tässä ja päätimme jatkaa matkaa.

Paluumtakalla caravanparkkiin tapasimme sveitsiläisen miehen koirineen. Hän kertoi, että edellispäivänäkin kaupan avaaminen oli viipynyt ja viipynyt. Juttelimme myös metsästyksestä, sillä hänen koiransa oli jäniskoira. Hän kertoi tavanneensa jossain metsästysseurueen, jolla oli ollut viitisenkymmentä koitaa. He olivat olleet metsästämässä villisikoja ja oliva kovasti pettyneitä neljän villisian saaliiseensa. Normaalist saalis olisi kuulemma ollut kymmenkunta.

Lyhyt etappimme Mertolan pieneen kaupunkiin kulki laajojen vihreiden niittyjen, lammaslaumojen ja valitettavasti paikoin myös saastuneiden pinjamänniköiden halki. Ylitimme todella vanhan sillan, jonka alla kohisi komein tällä reissulla näkemämme koski. Olimme edelleen Iberianilves-alueella, sillä tien varressa oli varoitus ilveksistä, samoin kuin kauriista.

Kaupunkiin ajettiin kaunista vanhaa siltaa pitkin. Se oli niin kapea, että liikennettä säädeltiin molemmissa päissä liikennevaloissa ja ylitys tapahtui vuorotellen. Rinnakkain sillä ei oikein olisi mahtunut ajamaan. Kaupungissa kävimme ensin pienessä vaatimattomassa kaupassa ostamassa leipää ja sen jälkeen suunnistimme ilmaiselle caravan-alueelle joen rantaan vanhan linnan alapuolelle.

Linna (1236) oli korkean mäen huipulla ja sen ympärillä joen puolella oli hieno vanha kaupunki. Tätä paikkaa ei ollut pilattu turistihössötyksellä. Huomasimme vain yhden ainoan pienen matkamuistomyymälän. Kapeat kadut kulkivat serpentiininä rinteen suuntaisesti ja muutamassa kohdassa oli talojen väliin puhkaistu kapoinen oikotie jalankulkijoille. Rinteessä oli komea tähystystorni, josta varmasti näki loistavasti mahdollisen vihollisen lähestymisen. Kukkulalla oli ikivanha kirkko, suuri hautausmaa ja suuri alue, jossa kaivaukset olivat vielä kesken. Linna oli komea paksuine muureineen ja sieltä oli huikeat näköalat ympäristöön.

Seuraavana aamuna matka jatkui taas muutaman kymmenen kilometrin päähän aivan Espanjan rajan tuntumaan. Alkumatkasta vallitsi sakea sumu, joka onneksi pian hälveni. Tie Pomaraoon oli kapeaakin kapeampi, vastakkain tulevista autoista jompikumpi joutui väistämään tien sivuun. Tien pinnoitus oli päässyt kurjaan kuntoon. Tien molemmin puolin aukesi vihreä ylätasanko. Google Mapsin satelliittikuva on otettu kuivana aikana, ja siinä kuvassa ei näy enää mitään vihreätä.  

Caravanparkki oli joen rannalla entisellä kaivoksen lastausalueella. Autoja oli yllättävän paljon, ja tapasimme myös sveitsiläisen Carthagolla liikkeellä olevan pariskunnan, joiden kanssa olimme jutelleet jo aiemmin Alcoutimissa.

Lastausalueelle tullut junaradan pätkä oli rakennettu vuonna 1862 ja poistettu käytöstä kaivostoiminnan (Minas do Sao Domingos) loputtua vuonna 1965. Rata oli Portugalin toinen ja täysin irrallaan Portugalin muusta rataverkostosta, se johti vain kaivokselta joelle. Kiskot on poistettu ja nykyään väylä toimii vaellusreittinä. Tunneleita tällä radanpätkällä on neljä. 

Joki virtasi aivan keulamme edessä ja oli mielenkiintoista seurata sen virtausta – vuoroveden vaikutus tuntui täällä asti ja virtauksen suunta muuttui. - Ja matkaa rannikolle on noin 75 kilometriä! Hämmästykseksemme joella liikkui purjeveneitä! Hollantilaisia näyttivät olevan. Päättelimme, että koska he ovat tottuneet kotimaassaan kanavamatkailuun, joella ajaminen (purjehtimaan täällä tuskin pystyy) on heille tuttua puuhaa. Muutamissa paikoissa olemme nähneet laitureita, ja nettitietojen mukaan niihin saa kiinnittyä ilmaiseksi ja joissakin paikossa saattaa olla jopa suihku käytettävissä.

Mitään palveluja ei tässä muutaman talon kylässä näyttänyt olevan ja netti oli aivan onneton. Nippa nappa sain tehtyä ”portugalin-läksyt” ja lähetettyä muutaman ystävänpäivätervehdyksen, ja sitten yhteydet tökkäsivät tykkänään. Jännää on, että vaikka meillä Karin kanssa on samanlaiset puhelinliittymät, hänen laitteellaan ei täällä saanut yhteyksiä laisinkaan. Puhelut eivät myöskään onnistuneet.

Seuraavaksi suuntasimme Espanjan puolelle, siitä sitten myöhemmin.

Hauska penkki Aljoutimin vanhassa kaupungissa.

Rancho Belchior, Alvadoz-Algoz – Parque de Merenda Rio Arade 1. - 7.2.2024

 

Kuluneen viikon käyntipaikat keltaisella

Viikon aikana tuli kilometrejä 499. Yllättävän paljon, sillä tunttu ettemme ole liikkuneet juuri minnekään. Kuitenkin,jos tarkkoja ollaan, ensin länteen ja sitten taas itään.

Sää on edelleenkin hellinyt meitä päivisin auringonpaisteella ja liki kahdenkymmenen asteen lämpötiloilla varjossa. Suomalaisa on osunut matkallemme ennakkoäänestyspaikan lisäksi myös puska- ja caravanalueilla. Onpa ollut niin mukavaa jutella taas maanmiesten kanssa – ja taputella heidän koiriaan.

Koiria karavaanareilla näyttää täällä päin olevan todella paljon, kansallisuudesta riippumatta. Ei nyt ihan joka toisessa kulkineessa, mutta eipä paljon muutakaan.

Yleishavaintona, jota ei ole vielä tullut mainituksi, voimme kertoa, että jäteäastioita täällä on kiitettävästi käytettävissä. Suomessa puskaillessa olemme joskus joutuneet kuskaamaan roskapussejamme pitkään, ennen kuin olemme onnistuneet pääsemään niistä eroon. Myös julkisia WC-tiloja on näkynyt pikku kylissä ja yllättävissäkin paikoissa.

Matkamme jatkui aamun kosteudessa Bartolomeon yllätyksiä meille tuottaneen puskan jälkeen Rancho Belchiorin caravan-alueelle. Ruokakauppa oli matkan varrella, ja kävimme taas hankkimassa evästä muutamaksi päiväksi. Matkaa oli kymmenisen kilometriä, suuri osa siitä silmänkantamattomien sitrusviljelmien halki kapeita teitä.

Alue ei ollut suuren suuri, paikalla oli tullessamme kuusi kulkinetta. Henkilökuntaa ei ollut paikalla, mutta asukkaat neuvoivat meille parhaan paikan. Koiria vilisi (no liioittelen vähän, mutta monta niitä oli) jaloissa ja muutama kissakin näytti olevan paikalla päivystelemässä. Pihalla oli häkki, jossa eleli kalkkunoita ja yksi nuori riikinkukko. Kalkkunauroksella oli meno päällä ja se pörhisteli jatkuvasti pyrstö viuhkana ja siivet levällään. Pesässä näytti myös olevan pari munaa. Kukaan ei kyllä ollut niitä hautomassa.

Veriappelsiineja tajolla

Paistettalimme päivää ja kävimme mukavalla kävelyllä niiden valtavien sitrusviljelmien läpi kulkevaa tietä pitkin. Osa viljelmistä oli tiukasti aidattu, toiset taas ilman aitaa. Reunimmaisista puista sai otetuksi vain kättä ojentamalla sitruunan tai appelsiinin. Pudokkaita näytti olevan joissakin tarhoissa jo aika paljon. Koiranhaukkusaattue seurasi meitä taas koko lenkkimme ajan.

Päivemmällä tuli lisää jokunen retkeilyauto, yksi aiemmin tapaamanmme ruotsalainenkin. Ja henkilökuntakin ilmaantui paikalle keräämään maksun, 10 euroa.

Sitten koitti ennakkoäänestyspäivä ja ajoimme takaisin Portimaoon tuttuun paikkaan Praia de Alemaolle. Caranvanalueelta reitti kulki silmänkantamattomiin laajojen sitrusviljelmein halki ylätasangolla. Sitten jonkinmoinen alamäki ja uusi tasanko laajoine sitrusviljelmineen.

Alemaolla oli yllättävän vähän autoja. Pohdimme, että olikohan siellä ollut muutama päivä sitten ”puhdistus”. Paikka kun taitaa olla vähän harmaalla alueella. Ainakaan siellä ei saisi leiriytyä, eli levitellä tuoleja tai muuta sellaista auton ympärille.

Hiekkataidetta Portimaossa

Melko vilpakassa tuulessa kävelimme äänestyspaikalle ja olimme siellä noin 40 minuuttia ennen aamupäivän aukioloajan päättymistä. Siellä oli jono! Paljon enemmän äänestäjiä kuin edellisellä kerralla siellä ollessamme. No, jonosta huolimatta selvisimme sieltä ulos reilussa puolessa tunnissa, mutta luultavasti monet oven ulkopuolella jonottavat joutuisivat odottelemaan virkailijoiden ruokatunnin yli.

Palattuamme päivä oli lämmennyt ja Kari viritteli aurinkopaneelit hommiin. Kävelylle emme arvanneet lähteä niiden ollessa nojollaan autoa vasten. Paistattelimme päivää ja nautimme tällä kertaa vaalikahvit Macieira-konjakeineen auton vierellä.

Seuraavana aamuna oli vuorossa ostoskierros. Ensin urheilukauppaan ostamaan minulle uuden Scechers-lenkkarit. Olen todennut ne jaloillenin sopiviksi, ja täältä ne sai huomattavasti edullisemmin kuin Suomesta. Olimme pysäköintipaikalla jo vähän ennen liikkeen aukeamista ja parkkipaikalla seisoskeli epämääräisen näköinen mies mummokärryineen ja tuijotteli meitä. Jotenkin tuli epävarma olo ja otin muutaman valokuvan hänestä varmuuden vuoksi – matkan päästä tosin. Ehkä hän huomasi sen, koska lähti kävelemään toiselle puolelle parkkipaikkaa muutaman kaverinsa luokse. Teimme ostokset ja vähän jänskätti, että olisikohan voro iskenyt. No ei ollut. Joko olin turhaan epäluuloinen tai sitten valokuvaukseni esti rosvoilun. Tiedä häntä.

Lähellä oli pyöräilyliike ja Kari kävi jalan ostamassa pyöräänsä parit tuubirenkaat. Paljon, paljon halvempia kuin Suomessa nekin.

Sitten parkkikselle lähelle juna-asemaa ja etsimään sitä kiinalaista kauppaa, josta oli löytynyt hyvä rannetuki Karille. Ensimmäinen kiinalainen ei ollut se oikea, mutta löysimme kuitenkin vähän matkan päästä oikean kaupan ja nekin ostokset saatiin tehdyiksi.

Ajoimme Alvorin aivan rannan tuntumassa olevalle parkkikentälle. Paljon oli autoja, mutta toki mahduimme hyvin. Muutaman auton päässä oli suomalainen auto, ja myöhemmin pääsimme juttusille näiden reissaajien kanssa. Ja saimme tervetullutta tassuterapiaa heidän ihanalta koiraltaan!

Karilla naisseuraa Alvorin rannalla.

Alvor on oiken mukava kaupunki. Oli ihana kävellä rannalle ja nähdä veneitä ankkurissa. Vähän kävi kateeksi veneilijöitä, jotka pörräsivät veneiltään rantaan kumiveneillään. Ahh…

Monta rantaravintolaa oli auki ja niissä näytti riittävän asiakkaita. Kaupungin vanhat kujaset näyttivät oikein mukavilta.

Alvorin rannalla

Seuraavana aamuna minä läksin kaupungille kävelylle ja Kari pyörälenkille. Ei ollut kaikki ihan hyvin: kännykkä oli kadonnut matkan aikana! Se oli ollut telineessä kiinni tangossa ja jossain vaiheessa Kari oli huomannut, ettei Maps enää antanukaan ohjeitaan. Kännykkä oli poissa.

Karin palattua Chiccille soitin ensi töikseni hänen puhelimeensa. Ja siihen vastattiin! Portugaliksi tosin, eikä henkilö osannut sanaakaan englantia. Kiittimet ristiin portugalin-opinnoistani! Saimme sovituksi treffit Portimaaon Praia da Rochan lähelle. Siellä tapasimme tämän ystävällisen intialaista alkuperää olevan miehen, joka oli Karin perässä moottoripyörällä ajaessaan huomannut puhelimen putoamisen. Häenen sen noukittuaan Kari oli jo ehtinyt kadota jonnekin. Loppu hyvin kaikki hyvin, Me olimme ikionnellisia ja hän näytti olevan iloinen voituaan auttaa – eikä tainnut löytäpalkkiokaan harmittaa, vaikkei se ensin tahtonut kelvata.

Hyvillä mielin palasimme Alvoriin. Olin aamukävelyllä etsinyt meille sopivan pizzerian, sillä minuun oli iskenyt pizzanhimo. Erinoimaisen hyvät pizzat saimmekin Pizzeria Napolista, ystävällisen palvelun saattelemina. Niin hyvää pizza oli, että söin sen ihan kokonaan. Olisikohan suunnilleen ensimmäinen kerta eläissäni, että kokonaine pizza upposi.

Jälkkäriksi joimme Irisn coffeet rantaravintolassa. Henkilökuntaa oli vähän ja palvelu sen mukaista. Muutamassa ulkopöydässä asiakkaat istuivat kuivin suin pitkät, pitkät ajat ja läksivät sitten pois kun ei palvelua alkanut kuulua. Seurasimme tilannetta ja Kari kävi tiskillä tekemässä tilauksen ja me saimme juomamme – tosin hyvän aikaa odoteltuamme.

Seuraavana päivänä matka jatkui taas länteen päin, Vento Norten caravanalueelle Vila do Bispoon. Aika pieni alue, pensasaitojen ympäröimä hiekkakenttä. Hinta sähköineen oli vain 10 euroa, mutta WC olisi ollut 50 senttiä ja kolmen minuutin suihku euron. Tyydyimme sähköön. WiFi toimi erinomaisesti. Naapurinamme oli suomalaispariskunta kaksine koirineen. Taas tassuterapiaa ja mukavaa jutustelua. Toinenkin suomalaisauto oli alueella, mutta sen omistajan kanssa emme osuneet juttusille.

Aivan alueen vieressä on hyvä Lidl ilmaisine parkkipaikkoineen karavaanareille. Itse kylä oli varsin mitäänsanomaton, ei oikestaan mitään kerrottavaa. Niin no, paitsi että kylän ulkopuolella kukkulalla, keskellä autiutta, oli korkeiden muurien ympäröimä hautausmaa. Se kyllä pisti silmään.

Sitten taas puskailemaan. Pikkuisia teitä mäen päälle Mata Nacional Barao de Sao Joao luonnonpuisoon. Parkkipaikka oli mäen laella, matalien mäntyjen ympäröimä. Vieressä todella siistit vesi-vessat ja EU-rahalla tehty ulkokuntoilualue.

Parkkipaikan laidalla varoiteltiin männyissä elävistä toukista, joiden seitit saattavat olla jopa vaarallisia. Männikköä alueella kyllä riittikin, toukkia emme onneksi nähneet. Alueella kiersi kapeita metsäautoteitä ristiin rastiin. Joissakin paikossa tien poskessa oli runsaasti jänniä kiviä, joihin oli veistetty kasvoja ja muita kuvoita. Emme ollenkaan ymmärtäneet, miksi ne olivat siellä ja/tai miten sinne joutuneet.

Päivällä paikalla kävi jonkin verran retkeilijöitä ja koiranulkoiluttajia, mutta yön saimme viettää aivan yksin.

Ja puskailu jatkui. Aamulla oli sumua, varsinkin laaksoissa. Oli vähän pelottavaa, kun vastaan tulevilla autoilla ei ollut valot päällä. Loppumatka Parque de Merendas Rio Araden parkkikselle oli todella hyväkuntoista tietä, mutkaista ja mäkistä kuin mikä, taas kerran. Ja mitkä maisemat! Kallioseinämät olivat muutamassa kohdassa niin punaiset, ettemme ole iki kuuna päivänä sellaisia nähneet. 

Kyllä kelpasi niin Rekku Jalmarin kuin meidänkin tuijotella näitä maisemia. 

Pysäköimme ensin aivan padon lähelle, mutta lähdettyämme kävelylle löysimme vielä paremman paikan muutaman sadan metrin päästä ja siirryimme siihen. Näkymä ikkunasta vuorille, alas laaksoon ja jokiuomaan on ehkä hienoimpia mitä tällä reissulla meillä on edessämme ollut.

Täällä on myös Iberianilveksen asuinsijat, se kävi ilmi kun kävimme kävelyllä. Karttaan on oiken merkitty Iberianilveksen tarkkailupaikka. Muutama matkailuauto oli siellä pysäköitynä.

Matka jatkuu siten, että sunnuntaina haluamme olla jossain hyvän Wifin ääressä katsomassa vaalitulospalvelua. Siihen on vielä muutama päivä aikaa, eikä seuraavasta yöpaikasta ole vielä varmuutta.

24. - 31.1.2024 Quinta da Eira Antiga – Sao Bartolomeu de Messines

 

Uusimmat pysähdyksemme sinisellä

Nyt on seikkailtu 275 kilometriä ensin itään Espanjan rajan tuntumaan ja sieltä takaisin länteen päin enimmäkseen sisämaassa. Sää on hellinyt meitä, on ollut todella lämmintä. Päivisin aurinko on paistanut ja olemme jopa paistatelleet päivää bikineissä/ilman paitaa. Yöt ovat olleet viileämpiä, reilut kymmenen astetta. Muutamana aamuna on ollut todella sankkaa sumua.

Vaikka olen päivitellyt näitä kapeita ja mutkaisia teitä, yksi asia on jäänyt erikseen mainitsematta. Usein kapean tien ei-pudotuksen puolella jyrkänneseinämän juurella on kapea betonioja. Tiukassa mutkassa välillä hirvittää, että rengas ei vain tipahda uraan. Siinä kävisi kopperolle aika ikävästi!

Yleisenä havaintona täältä etelä-Portugalista: passia ei kysellä laisinkaan caravan-alueille kirjauduttaessa kuten pohjoisessa, jossa passeista otettiin jopa valokopiot. Lagos on ollut ainoa poikkeus.

Matka jatkui itään päin Quinta da Eira Antigon caravan alueelle. Päivä kului aurinkoa ottaessa, Kari kiillotteli Chiccin kylkiä ja minä kirjoittelin blogia. Läppäri oli pakko päivittää, ja sen jälkeen menikin hyvä tovi ennen kuin kaikki toimi taas kuten ennenkin.

Seuraavana päivänä edelleen itään, Parque de Autocaravan Campo e Mar. Oikein mukava paikka ja ystävällinen henkilökunta. Tilavat parcelat ja mukavat näköalat kukkuloille.

Kävelylenkillä ihmettelimme pikku tien molemmin puolin olevia kieltomerkkejä. Google kääntäjän avulla selvisi myöhemmin, että kyseessä oli metsästysalue. Lenkkimme kulki ensin pikkutietä mäkiä ylös ja alas ja loppumatka - 1.7 kilometriä! - isoa tietä pelkkää ylämäkeä. Huh huh. Tien vieressä oli laajoja alueita, jossa punainen liuskekivipinta oli jousipiikkiäkeen tyyppisellä työvälineellä rikottu. Emme ole vieläkään päässeet perille työn tarkoituksesta, ehkä kyse on eroosion liittyvästä työstä. Samaa olemme nähneet myöhemmin muuallakin. Joissakin paikoin alueille on istutettu puun taimia.

WiFi toimi erinoimaisesti ja katsottuamme vaalikeskustelun päätimme tehdä sunnuntaiksi paikkavarauksen, että saisimme katsotuksi pressavaalien tuloslähetyksen.

Aamulenkin jälkeen matka jatkui rannikolle Manta Rotan caravanalueelle. Se olikin varsin fiksusti suunniteltu. Sen sijaan, että autot olisivat tiiviisti vieri vieressä kuin sardiinit purkissa, ne pysäköitiin kahden nurmikäytävän erottaman ”tien” kahta puolta. Kaikille jäi mahdollisuus saada aurinkoa.

Täälläkin oli vallan hienot pitkät hiekkarannat ja hienot hiekkadyynit. ”Mikkihiiri”kaktuksia kasvoi suurina kasvustoina.Ilmoitustaulun mukaan rannalla pitäisi olla liskojakin.

Aamukävelyllä kuljimme pitkin alaveden paljastamaa rantaa, jota riitti ja riitti. Jännästi ranta oli epätasainen ja veden laskiessa rannalle oli jäänyt suuret lammikot, joista ihmiset näyttivät keräilevän jotain. Olisikohan sinne jäänyt simpukoita?

Melkoiset sakot luvassa autoilusta hiekkadyyneillä!

Hauska muovinkeräysroskis

Matkalla Odeleiten caravanalueelle olimme joutua elektronisesti maksulliselle moottoritielle, jolle emme tosiaankaan halunneet. Pääsimme ulos tieltä ennen maksuosuuden alkua, mutta sitten jouduimme ajamaan melkoisen ylimääräisen lenkin ennen kuin pääsimme päämääräämme. Matkan varrella tien laidassa oli ”pysäköitynä” hevonen perässään iloisen vihreäpunaiset kärryt heinäkuormineen. Penkalla mies keräsi heinää ja viskoi sitä kärryyn.

Caravanalue oli aivan mäen huipulla, melko täysi, mutta vielä mahduimme sekaan. Tuuli oli aika kylmä emmenkä juurikaan kärsineet istuskella ulkosalla. Paikalla oli parikin suurempaa ranskalaista porukkaa, jotka olivat virittäneet ulos pitkät pöydät ja puheenporina oli melkoinen. Illalla porinat jatkuivat alueen ällistyttävän suuressa ravintolassa.

Sunnuntaiaamuna tiheä sumu ympäröi kukkulaamme. Odottelimme jonkin aikaan ennen kuin tohdimme lähteä liikkeelle. Palasimme Campo de Mar alueelle mutkan kautta. Kävimme ensin aivan Espanjan rajan tuntumassa kaasuasemalla, jossa piti saada kaasupullo täytetyksi. Valitettavasti kaasu oli loppu.

Vastaanotto oli taas erinomaisen ystävällinen ja saimme kuulla, että iltapäivällä olisi paikan 2-vuotisjuhlat tarjoiluineen.

Ennätimme ennen juhlaa käydä vielä kävelylenkillä. Tällä kertaa metsästysalueella oli toistakymmentä koiraa ja neljä metsästäjää haulikoineen. Näyttivät olevan juuri lähdössä pois, mutta kysyin varmuuden vuoksi, että voimmeko kävellä täällä. Kyllä kyllä. En saanut kysytyksi, mitä siellä oikein metsästettiin. Kari oli aiemmin pyörälenkillään toisaalla nähnyt villisikavaroituksia, että ehkäpä niitä…?

Synttärijuhlissa oli oikein kunnon tarjoilut. Pöydällä oli juomaa joka lähtöön, väkeviä, viinejä ja siideriä. Noutopöytä notkui erilaisia tapaksia, lisäksi erilaisia grillattuja makkaroita ja vartaita. Ja kaiken kruunasi valtava kakku. Juhlien alkaessa lähetä loppuaan pöydillä oli juomia vielä vaikka minkä verran. Emme voineet olla miettimättä, että jos samankokoinen suomalaisjoukkko olisi ollut paikalla, olisiko mahtanut mitään enää olla jäljellä.

Illalla sitten jännättiin presidentinvaaleja ja niinhän siinä kävi, kuten oli odotettavissakin. Stubb ja Haavisto.

Ja aamulla matka jatkui. Ehkä kaikkein hienoin (mutkainen, mäkinen, mielettömät maisemat, kohtalaisen hyväkuntoinen joskin kapeahko tie) pätkä seuraavaan etappiin, kokonaiset 57 kilometriä. Muutamassa paikassa miehet puhalsivat lehtipuhaltimilla pois sateiden tielle valiuttamaan hiekkaa ja sorraa. Villit mantelipuut kukkivat pitkin rinteitä ja jollakin jyrkänteellä näytti olevan lammaslauma nautiskelemassa hienosta vihteästä ruohosta. Joissakin paikoin, oikein jyrkän jyrkänteen reunalla olevan kaiteen taakse oli vielä kasattu suuret kasat kivenlohkareita lisäturvaksi.

Parque de Merendas Bentos oli vuonna 2005 rakennettu eväsretkipaikka katoksineen, kaksine kivestä rekennettuine pöytäryhmineen, grillaus- ja tiskipaikkoineen ja toimivine vesipisteineen. Ilmoitustaulun mukaan rakennuskustannukset olivat olleet aikoinaan reilut 3000 euroa.

"Lappi"

Paikka oli kuivumassa olevan joen rannalla. Jos ei olisi tiennyt, olisi maiseman perusterella voinut kuvitella olevansa jossain Lapissa vaarojen keskellä. Jotain kalaa jokipahasessa ilmeiseti oli, koska harmaahaikara ja muutamat muut linnut näyttivät jotain pyydystävän vedestä. Kävimme kävelyllä jokirannan tientapaista pitkin ja löysimme yksinäisen mandariinipuun. Se oli täynnä hedelmiä ja pitihän meidän käydä muutama sieltä nappaamassa. Hedelmät olivat oikein herkullisia ja makeita, tosin siemeniä oli aika paljon.

Olimme taas onnistuneet löytämään paikan keskeltä-ei-mitään. Muita ei tullut. Netti ja puhelin eivät toimineet laisinkaan. Onneksi olin jo etukäteen etsinyt meille paikan seuraavaksi yösi, ettei tarvinnut ihan umpimähkään jatkamaan matkaa.

Aamulla jokilaaksossa oli tiukka sumu, näkyvyys melko olematon. Odottelimme jonkin aikaa ennen kuin rohkenimme jatkaa matkaa. Ja kuinka ollakaan – heti noustuamme joen uoman tuntumasta aurinko paistoi täydeltä terältä eikä sumusta ollut tietoakaan. Matkan varrella rinteitä pitkin ajaessamme näimme laaksot aivat sumun peitossa.

Maata oli taas käsitelty laajoilta alueilta ja pieniä puuntaimia oli istutettu valtavasti. Joillaki porrastetuilla rinteillä kasvoi tiuhassa noin 10-metrisiä mäntyjä. Hiilinieluja täälläkin ilmeisesti kasvatetaan.

Olin lukenut useista lähteistä, että Portugalissa tuotetaan jo suuri osa sähköstä uusiutuvilla luonnonvaroilla. Varsin vähän olimme tähän asti nähneet sen enempää aurinko- kuin tuulipuistojakaan. Tällä etapilla näimme ensimmäisen oikein suuren tuulipuiston. Myllyjen lukumäärää on vaikea arvoida, koska niitä oli niin suurella alueella, mutta paljon niitä oli.

Ponte Romana de Torin puskaparkkimme oli puiden varjostama mukava alue pahasti kuivahtaneen joen rannalta. Joku paikallinen oli kommentoinut paikkaa kertomalla, että kun jonkin matkan päähän yläjuoksulle oli rakennettu ”golf-paratiisi”, joki oli kuivunut. Tiedä häntä, kaikki näkemämme joenuomat ovat näyttäneet enemmän tai vähemmän kuivilta. Myös paikallisissa uutisissa kerrotaan pahasta vesipulasta ja jopa veden säännöstelystä.

Silta on roomalaisten rakentama, kun maorit oli häädetty pois alueelta. Aivan ehjä se vielä oli, mutta suljettu autoliikenteeltä.

Kävelimme kylälle – koko matkan ylämäkeä – viemään Raijan-päiväkortin postilaatikkoon. Mukavan näköinen pikku kylä tämäkin. Ja taas koirien haukku saatteli taivallustamme.

Herättyämme taas kosteaan aamuun jatkoimme matkaa Sao Bartoleomeo de Messinesin picnic-paikalle. Tällä kertaa matka sujui melko tasaista, hyväkuntoista ja leveätä tietä edelleen laajojen puuistutusalueiden vieritse. Viime metreillä Tomppeli ohjasi meidät umpikujaan, josta takaisin kääntyminen oli taas melkoinen haaste.

Tämäkin Merenda oli lähes kokonaan kuivuneen vesialueen vierellä. Näkymät mukavat, aurinko paistoi. - Ja sitten koimme varsinaisen elämyksen! Yks’kaks alkoi kuulua kellojen kilinää ja hetken päästä paikalle ilmestyi vanha mies paimensauvoineen ja neljine paimenkoirineen. Pian esiin tuli vuohia toisensa perään. Niitä oli valtavasti. Miestä jututtaessani hän kertoi niitä olevan sata. Siinä ne kulkivat jokilaaksossa, rinteillä ja autotien vieressä. Viimeiset vitkastelivat vielä kaukana laaksossa veden äärellä, mutta paimenen niitä kutsuessa joukko kerääntyi yhteen. Ja sitten pian ukko lähti taas johdattamaan laumaansa takaisin sinne, mistä oli tullutkin.

Tällainen komistus kulki muutaman 
metrin päässä ohitsemme

Seuraavava aamuna matka jatkui uuteen pysähdyspaikkaan kymmenen kilometrin päähän.