9. – 15.3.2025 / Castets – Provins

 Castets - > Cubrezais - > Cognac - > Oradour-sur-Glane - > Saint-Benault-du Sault - > Reuilly – > Chatillyn-Coligny - > Provins

Tällä viikolla olemme päässeet ajamaan vähän enemmän moottoriteitä ja niinpä kilometrejä on kertynyt ruhtinaalliset 800 kilometriä. Toki on riittänyt myös liikenneympyröitä, taajamia ja kapeaakin kapeampia teitä, mutta kuitenkin. Sää on ollut enimmäkseen aika kolea, yhtenä aamuna oli jopa yksi aste pakkasta. Enimmillään saimme nauttia auringosta ja jopa 17 asteen lämpötilasta Cognacissa. Travemundeen on matkaa vielä 983 Google Mapsin antaman reitin mukaan.

Castetista reittimme alkoi tylsää 3/6-kaistaista moottoritietä, suuntana Cubnezais. Matkaa kertyi yhteensä 172 kilometriä, sillä ohitimme Biarrizin ja siltä alueelta emme löytäneet mieleistä, järkevän hintaista yöpymispaikkaa.

Näitä kasteluhäkkyröitä on näkynyt jo 
ties miten pitkään, mutta vasta nyt onnistuin 
nappaamaan kelvollisen kuvan sellaisesta. 

Moottoritiellä oli hyvin tilaa ajaa, koska oli sunnuntai ja suurin osa rekoista oli pakollisella tauollaan. Moottoritieltä poistuessamme tien varressa oli kaksi poliisia pysäyttelemässä autoja, me saimme ajaa kaikessa rauhassa ohi. Matka jatkui pienempää tietä, halki valtavien peltojen suurine kastelulaitehäkkyröineen. Tieltä poistuessamme Mapsilla ja Wazella oli taas erimielisyyksiä reitistä ja pieni harharetkihän siitä taas seurasi. Ei kovin montaa kilometriä kuitenkaan. Ja taas oli tienristeyksessä poliiseja pysäytyshommissa. Meistä ei kiinnostuttu taaskaan.

Bordeauxia lähestyttäessä liikenne vilkastui ja siinä oli taas kuskilla tarkkaavaisuus lujilla kaikkien kiertoliittymien kanssa – ja apikuskilla myös, koko ajan.

Olin löytänyt ilmaisen matkaparkin (sähköllä, ei muita palveluja) pienen kylän laitamilta vanhan viinitilan päärakennuksen takapihalta. Tullessamme paikalla oli vain kaksi muuta matkakulkinetta, mutta päivän mittaan niitä tuli useita lisää.

Kylässä ei ollut mitään erityistä katsottavaa. Iso kivikirkko tietysti, mutta se oli kiinni. Ainoa merkittävä asia oli koko kylän tai kulmakunnan petankkikisa. Väkeä oli paljon sekä pelaamassa että yleisönä. Katsojat olivat varustautuneet viisaasti omilla retkituoleillaan ja olipa jollakin jopa huopakin varalta tuolin selkänojalla. Lämmintä oli kuitenkin 15 astetta, joten aika hyvin ulkosalla tarkeni olla.

Tapamme mukaan poikkesimme myös hautausmaalla. Emme olleet ennen nähneet tällaista menettelytapaa. Sukuhaudan kannelle on tuotu pieniä erilaisia laattoja kaipuun ilmauksineen isälle/äidille/siskolle/veljelle/morsiamelle/sulhaselle/ystävälle/metsästyskaverille ja niin edelleen. 

10.3. Heräsimme aamulla kahdeksan asteen ulkolämpötilaan ja aurinkokin pilkisteli pilvien takaa. Viinitilan seinässä oleva suuri portti oli avattu ja pääsimme valtavan suurelle sisäpihalle. Myymäläkin oli auki, mutta ei siellä oikein löytynyt meille mitään sopivaa ostettavaa.

Matka jatkui laajojen viiniviljelmien halki kapeaa tietä. Auton tullessa vastaan Kari sai olla tarkkana yrittäessään väistää mahdollisimman sivuun – asfaltilta ei paljon rohjennut poiketa pehmeän näköisen pientareen puolelle.

Moottoritielle päästyämme rekat olivat taas liikkeellä (maanantai) ja niitä oli paljon! Tällä pätkällä olisimme maisemien puolesta voineet olla vaikka Suomessa.

Pienemmälle tielle siirryttyämme maisemaa hallitsivat valtavat viiniviljelmät, silmänkantamattomiin. Konjakkirypäleitä ilmeisesti, sillä olimme matkalla Cognaciin (83 km).

Cognacin matkaparkki

Matkaparkkimme oli joen rannalla, rauhallista ja mukavan näköistä. Aurinko paistoi ja oli jopa 17 astetta lämmintä. Kelpasi siinä istuskella auringossa auton kupeessa.

Kari kävi kävelyllä, minä ahersin internetin kimpussa yrittäen epätoivoisesti löytää reittimme läheltä keskiaikaisia kivikyliä yöpymispaikoiksemme. Huh.

11.3. Aamulla tankkaus, ruokakauppa. Keula kohti Oradour-sur-Glane:a, 129 kilometriä. Maasto oli loivasti kumpuilemaa, pitkääkin pitempiä ylä- ja alamäkiä. Tien molemmin puolin laajat viiniviljelmät ja ensimmäistä kertaa näimme ihmisiä töissä köynnösrivistöjen ääressä.

Rekkoja oli taas paljon liikenteessä. Tien muuttuessa ei-moottoritieksi tien varressa oli aika tiuhaan yhden/kahden rekan kokoisia levikkeitä ja niillä oli usein rekkoja parkissa. Moottoriteiden varrella on valtavan suuria rekkaparkkeja, mutta tälläkin tiellä ilmeisesti täytyy stopata silloin kun ajopiirturi (tai mikä lieneekään) käskee. Loivaa mäkimaastoa edelleen. Loppumatkalla pääsimme taas välillä moottoritiellekin.

Matkaparkki oli ilmeisesti vanha camping-alue, pienen kylän laidalla omakotialueen kupeessa. Paikat olivat enemmän tai vähemmän vinoja, jotkut aivan käyttökelvottomia asumistarkoituksiin. Muuten kivan näköistä, nurmikkoa ja piknik-pöytiä alueen keskellä.

Raivasimme takatallia. Tilaa tulee kummasti lisää, kun tavarat ovat edes joltisenkin järjestyksessä. Niitä tulee reissun aikana vain laitetuksi sinne kasan päällimmäiseksi ja ajan mittaan sekamelska on valmis. Aurinko paistoi, 15 astetta lämmintä. Päivää oli kiva taas paistatella.

Iltapilvet Oradourissa
 - vai jättilammasko kukkulan takana? 

Matkan aikana vedenkeitin työpöydällä oli jostain syystä päässyt kaatumaan ja kaasuhellalla oli vettä! Ensin mikään kolmesta polttimosta ei toiminut, mutta kun Kari aikansa askarteli ja käytteli hiustenkuivaajaakin, tilanne korjaantui. Onneksi. Ennätin jo Karin kuivatushommien aikana etsiä lähimmän karavaanariliikkeen, mutta eipä sitä sitten tarvittukaan. Hyvä niin.

12.3. Heräsimme sumuiseen aamuun, vähän sataa ripsuttelikin. Kuusi astetta lämmintä. Huomasin aamulla, että olimme jo itäisellä pallonpuoliskolla!

Kun saimme Chiccin lähtökuntoon (vessan tyhjennys, sähköjohdot irti, kaikki tavarat paikalleen ja kaikki kaappien ovet huolellisesti kiinni), satoi jo reippaasti. Näkyvyys oli huono sateen ja sumun vuoksi. Aika pelottavaa, kun osa autoista ajelee täysin ilman valoja tai vain pysäköintivalot päällä! Pitkiä isoja mäkiä, jopa 3 kilometriä pelkkää alamäkeä. Loppumatka oli kapeahkoa, mutta lähes viivasuoraa tietä peltojen halki Saint-Benoit-du-Saultin kylän matkaparkkiin (92 km). Matkailuautoille oli varattuna kaksi paikkaa oikein hyvällä näköalalla rinteeseen.

Pikkuinen keskiaikainen kylä, vuonna 2021 kokonaiset 532 asukasta. Hiljaista oli, mutta teimme koleassa säässä oikein mukavan kävelyn pitkin kapeita katuja. Kylälle oli rakennettu varta vasten muutama oikein hieno (vanha) näköalapaikka ihan piknik-pöytineen kaikkineen.

Kirkko

Täälläpäin on valtavasti 1. maailmansodan
muistomerkkejä.

13.3. Aamulla säikähdys: lämmityslaite oli tehnyt lakon! Ei toiminut kaasulla, sähköä meillä ei ollut käytettävissä. Aikamme ihmeteltyämme Kari joutui toteamaan, että yksinkertaisesti kaasu oli lopussa. Jääkaappi vielä pyöri, mutta lämppäri ei enää jaksanutkaan. Olimme ottaneet käyttöön vajaan suomi-kaasupullon, joka oli pantu syrjään saadaksemme saksa-pullon tyhjäksi ja vaihdettavaksi taas täyteen Saksassa. Tämä vajaa pullo olikin vajaampi kuin olimme kuvitelleet. Selvisimme siis säikähdyksellä: täysi pullo kehiin ja kaikki hyvin. Nyt pitää vain olla vähän useammin sähköpiuhan päässä, että tämä viimeinen pullo riittää Saksaan asti.

Sitten taas ajettiin pitkin pitkiä suoria ja isoja ylä- ja alamäkiä. Tien varsilla laajat peltoaukeat. Loppumatka kapeaa tietä, täällä näytti sataneen runsaasti ja pelloilla killui vettä.

Reuillyn matkaparkki (104) km oli pienen kylän laitamilla. Kukkivat komeat kirsikkapuut olivat ensimmäiset havainnot alueesta, kun ajoimme sinne sisään. Viileätä, vain viitisen astetta lämmintä. Pieni puro solisee alueen vieressä. Kylällä ei mitään kovin kummallista, vanha kirkko 1100-luvulta.

14.3. Aamulla sankkaa sumua ja pakkasta yksi aste! Jouduimme välillä ajamaan todella kapeaa, toisinaan plataanien reunustamaa, keskiviivatonta tietä. Oli aika pelottavaa, kun tässä tosi sankassa sumussa kapealla tiellä tuli välillä vastaan täysin ”pimeitä” autoja.

40 kilometrin jälkeen sumu alkoi hälvetä ja tiekin leveni keskiviivalliseksi. Huh helpotus! Ohitimme pieniä kyliä valtavine kivikirkkoineen. Poikkesimme kaupassa ruokaostoksilla ja tankkasimme Aubignyssä. Kivan näköinen kylä/kaupunki, pannaan muistiin vastaisen varalle.

Suoraa tietä. Peltoja. Varoitusmerkkejä villisikojen metsästyksestä. Chatillon-Colignyn matkaparkki (112 km) oli lähes tyhjä, vain yksi auto paikalla ennen meitä. Ruohikkoinen alue, piti tarkkaan katsoa minne asettuisimme, ettemme juuttuisi kiinni märkään maahan pois lähtiessä. Löysimme sopivan paikan, pieni koski oli melkein keulamme edessä. Siinä se piti meille konserttiaan. WiFikin toimi, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan.

Vanha hiljainen kaupunki, iso kirkko taas meille ihmeteltäväksi.

15.3. Aamulla kolme astetta lämmintä, puolipilvistä. Kapeahkoa – kuitenkin keskiviivallista – tietä peltojen halki. Täällä maaperä on oranssinpunertavaa! Koska on kohtalaisen tasaista, vesitorneja – useimmiten karun näköisiä betonisia - näkyy tuon tuostakin pienten kyläpahasten lähistöllä. Ohitimme Courtenayn, oikein kiinnostavan näköinen kaupunki, pannaan taas muistiin jatkoa ajatellen.

Suuntanamme Provins-niminen kaupunki, 108 kilometriä. Puolimatkassa maasto muuttui hiukan mäkisemmäksi. Loivia, pitkiä mäkiä ylös ja alas. Viljelymaata, viiniviljelmiäkin, täällä korkeampia kuin aiemmin näkemämme. Loivaan rinteeseen oli rakenteilla valtavan suuri aurinkopuisto.

Brau de Seinekin vain ohitettiin, se minkä näimme vanhoja kaupungin muureja, näytti tosi kivalta.

Vielä todella korkea akvedukti vähän ennen Provinsia. Provinsista olin löytänyt lupaavan näköisen parkkiksen turisti-infon vierestä. No, muuten ihan hyvä ja tilava, mutta kaupungin laidalla, aivan autiota ja tyhjää. Ei ketään muuta. Olisi tuntunut turvattomalta yöpyä siinä, puhumattakaan siitä, että olisimme jättäneet Chiccin sinne ypöyksin lähtiessämme tutustumaan kaupunkiin.

Pikana siis etsin seuraavan mahdollisen paikan. Jouduimme vanhan kaupungin kapeille kaduille, ja lopulta reitillämme olisikin ollut 2,25 metrin korkeusrajoitus. Ei auttanut muu kuin jatkaa matkaa umpimähkään eteenpäin ja etsiä sopiva pysähdyspaikka uutta kartanlukua varten. Aldin pihassa stoppasimme ja paikka löytyi viimein. Iso parkkipaikka poliisiasemaa vastapäätä. Ei mikään hurmaava, mutta oletettavasti ainakin turvallinen. Eikä kaupungillekaan ollut pitkä matka.

Tämä komea rakennus näkyi Provinsia
lähestyessämme, mutta jalan emme sinne osuneet. 

Tässäkin muistetaan 1. maalimansodan 
kaatuneita sotureita.

Kirjanvaihtopiste puistossa

Kaupungissa olisi ollut vaikka kuinka paljon kiinnostavaa katsottavaa, ympärysmuuri torneineen ja ties mitä, mutta sää oli kylmä, tuulinen ja vettäkin ripsutteli. Tyydyimme siis pieneen lenkkiin läheisen puiston halki kaupungin vanhojen talojen reunustamalle kävelykadulle. Hiljaista oli.

Aamulla jatkaisimme taas matkaa, nyt pitäisi löytää sähköpaikka kaasun säästämiseksi.

16. – 23.3.2025 / Provins – Lübeck

 

Provins - > Attigny - > Floreffe - > Alsdorf - > Ondrup - > Delmenhorst - > Heidenau - > Lübeck, Cittipark - > Lübeck, Karlshof

Nyt onkin tehty matkaa ihan reippaasti, kokonaiset 1036 kilometriä. Travemünden lauttasatamaan on tästä yöpymispaikastamme 19 kilometriä. Lautta lähtee keskiviikkoyönä 26.4. klo 02.00 ja Helsingissä olemme torstaina kello 10.

Enimmäkseen on ajettu moottoriteitä, eipä juuri ole ollut katseltavaa, mutta matka tietysti joutuu. Vähän on ollut hankalaa löytää yöpaikkoja sähköllä. Osa camping-alueista avaa vasta 1.4., joidenkin auki olevien hintahaarukka on  (30 – 60 €), eikä ole tehnyt mieli mennä edes kyselemään, mitä meiltä veloitettaisiin. No, vaikka olemme muutaman yön olleet ilman sähköä kaasulämmityksen varassa, kaasu on toistaiseksi riittänyt. Tässä paikassa aiomme olla seuraavat kaksi yötä (sähköllä), joten on luultavaa, että kaasu riittää Suomeen asti.

Pää alkaa olla täynnä Suomi-ajatuksia. Veneen vesillelasku on jo 8.4. Jää meille sentään vähän enemmän aikaa kevätkunnostukselle kuin viime keväänä. Silloin olimme Suomessa 9.4. ja vesillelasku 15.4. Kiirettä piti.

Helsinkiin päästyämme pitää ensin katsoa Chiccistä ylimääräiset tavarat varastoon ja kerätä varastosta Nereidiin välttämättä tarvittavat tavarat mukaan. On kuitenkin selvittävä kunnostushommista ja siirtopurjehduksesta Turkuun. Muitakin asioita pitää hoidella ennen Teijoon lähtöä.

16.3. - > (Trepail) - > Attagny, 162 km. Matka alkoi erittäin röykkyisellä tiellä peltojen halki ja Kari alkoi hermostua. Onneksi tie parani pian. Ja sitten kävikin vähän hullusti: ajoimme kylän läpi, 50 kilometrin nopeusrajoitus kuten yleensäkin taajamissa. Kylän laitamilla oli pitkä suora, ja Kari kiihdytteli epähuomiossa vähän liian aikaisin – ja sielläpä olikin peltipoliisi ja välähdyksestä päätellen pääsimme valokuvaan. Saa nähdä, tuleeko joskus hamassa tulevaisuudessa sakkolappu. Karavaanari Facebookista olen lukenut, että viive saattaa olla todella pitkä – jääpä nähtäväksi.

Tulimme Champagne-alueelle ja ohitimme kiintoisan näköisen vanhan kylän. Valitettavasti ”lennossa” kirjoittamastani kylän nimestä ei saa mitään selvää. Maisema muuttui shampanjapelloiksi, silmänkantamattomiin joka puolella. Loppumatka Trepailiin ajettiin vanhojen kylien halki kiertoliittymästä toiseen. Osassa kyliä kadut ovat todella kapeita, mutta kiertoliittymä on kuitenkin pitänyt saada aikaiseksi. Niinpä keskelle risteystä on ladottu nupukivistä noin 1,5 metrin halkaisijalla ”liikenneympyrä.”

Olin kaivanut esiin Trepailin (98 km) matkaparkin viimevuotiselta reissultamme, mutta olin ollut vähän huolimaton. Oletuksestani huolimatta siellä ei ollutkaan sähköä, joten ei auttanut muu kuin vetää henkeä, juoda kahvit ja etsiä uusi yöpymispaikka. Tulihan siitä sitten rapiat 60 kilometriä lisää päivämatkaan.

Olemme havainneet näillä alueilla paljon 1. maailmansodan muistomerkkejä. Ohitimme myös suuren sankarihautausmaan, valtava valkoisten ristien meri.

Viiniviljelmät loppuivat, älyttömän kokoiset peltoaukeat alkoivat. Tie oli välillä kohtalaisessa kunnossa, välillä Karin sanojen mukaan ”peltotie”. Peltojen yllä humisi suuri tuulipuisto.

Attagnyssä ajoimme pienelle camping-alueelle. Ennen meitä paikalla oli yksi hollantilaisauto. Olivat vasta lähteneet Hollannista, matkalla Portugaliin ja nyt oli koneongelmia. Koska oli sunnuntai, apua ei ollut saatavilla, mutta kuulemma lähellä oli korjaamo.  Luottavaisin mielin pariskunta odotteli auton korjaamista ja matkan jatkumista. ”Kolme kuukautta aikaa, ei kiirettä”.

Aika metka alue. Pihalla oli paljon kotia. Kävin niitä ihmettelemässä ja kävi ilmi, että niitä vuokrattiin yöpymiseen. Ihan niitä meille tuttuja, nuotiopaikkoineen keskellä. Yksi oli myytävänä hiukan alle 10.000 euroa, yksi yö kahden hengen kodassa näin sesongin ulkopuolella 59 €. Näitä mainostettiin ihan suomalaisina kotina.

Oli lämmintä, aurinko paistoi. Paistattelimme päivää Chiccin vieressä ja ovi oli auki. Virhe!! Jostain pölähti kauhea kärpäsinvaasio sisälle ja Kari joutui tekemään pitkään murhahommia, ennen kuin enimmät oli listitty. (Jostain syystä mukaan ei ollut tullut Raidia. Harmi.) Varpuset sirkuttelivat pensaikossa ja kanat kotkottivat läheisessä kanalassa. Jossain kurkkukipuinen kukko poloinen yritti rääkyä minkä jaksoi.

Vuolas joki virtaa kylän halki ja vieressä kulkee kanava. Kylällä oli hiljaista, mitään ei ollut auki, paitsi kirkko.

17.3. - > Floreffe, 133 km. Aamulla maa oli kuurassa, mittari nollassa! Vähän harmitti alueen hinta-laatusuhde. 22,14 €, suihkussa ei lämmintä vettä. Roskista ei löytynyt. Tyhjennykset olivat alueen ulkopuolella EU-rahoin tehdyssä huoltopisteessä. Maksoimme siis periaatteessa yhden yön sähköstä tuon summan. Höh.

Ja sitten moottoritietä pitkiä loivia mäkiä ylös ja alas. Tien laidassa oli välillä metsääkin!

Belgian rajan ylitettyämme huonosti paikattu tie N5. Jyrinää, jytinää, tärinää! Onnaksi jossain vaiheessa tilanne parani.

Jännä, jollain lailla talot ovat erinäköisä kuin Ranskassa. Vaikea sanoa tarkkaan, mistä se johtuu. Tai no, ainakin melko monet ovat aivan ilman räystäitä ja katot ovat korkeita ja jyrkkiä. Ehkä ensi vuonna pitää valokuvata eri maiden pientaloarkkitehtuuria, voisi olla ihan kiinnostavaa etsiä eroja ja yhteneväisyyksiä.

Pienempää tietä välillä

Matkaparkki on joen/kanavan varrella. Tarkistin asian, tästä olemme seilanneet Kajjalla ohi vuonna 1997.

Maksuautomaatti eleli taas kerran omaa elämäänsä, sain maksettua 5 euron parkkimaksun, mutta kuittia ei tullut. Sähkö olisi pitänyt maksaa erikseen tolppaan, mutta päätimme jättää sen kokeilun väliin ja elellä kaasun varassa.

Laivaliikenne kanavassa oli melko vilkasta. Tuon tuostakin iso lötjäys kulki ohi. Välillä jännäsimme, että miten käy, kun kaksi todella pitkää alusta tulee vastakkain jyrkässä mutkassa, joka oli aivan meidän parkkiksemme lähellä.

Kylä oli hiljaistakin hiljaisempi. Mäen päällä oli vanha kirkko ja luostari, mutta emme tällä kertaa menneet kirkkoa katsomaan.

Karin hammaslääkärireklamaatio saatiin vihdoin päätökseen. Olimme tehneet reklamaation 4.11., soittaneet taloushallintopalveluihin lukuisia kertoja ja kysyneet asian perään sähköpostilla. No, viimein tuli tieto reklamaation hylkäämisestä. Ennen kuin olimme saaneet veloituksen jäädytettyä, laskulle oli kertynyt parisenkymppiä korkoa ja muistutusmaksua. Periaatteesta emme olisi halunneet maksaa niitä, mutta taloushallintopalveluiden mukaan olisi pitänyt tehdä reklamaatio… ai siis taas neljän kuukauden käsittelyaika? Halusimme päästä asiasta eroon ja lasku meni hampaita kiristellen maksuun.

Karin aamuinen pyörälenkkki

18.3. Aamulla kaksi astetta lämmintä, aurinkoista. Kävimme ensin Lidlissä ruokaostoksilla ja totesimme, että eipä ole enää halpaa ei.

E 42 tiellä, ennen Liegeä paljon tuulimyllyjä. Liegen kulmilla tosi vilkas liikenne, tie aivan täynnä. Tankkasimme. Ja sitten oltiinkin jo Saksassa. Liittymät hankalia, pahassa ”rusettiliittymässä” osuimme väärään haaraan. Kuusi kilometriä suuntaansa tuli sitten ylimääräistä ajettavaa. Liegessä piti olla suomi-kaasupullojen täyttöpaikka, mutta ei onnistunut. Saimme kuitenkin vaihdetuksi saksa-pullon täydeksi, joten pahin huoli kaasun riittävyydestä meni toistaiseksi ohi. Tällä ”kaasu”poikkeamalla päädyimme noin puoli kilometriä ympäristötarra-alueelle, mutta onneksi emme jääneet kiinni.

Mangusti ?

Kiven päälle oli laitettu pikku tipuja.
Tämä pöllö veteli sen vauhdilla vatsaansa. 

Aldorf (151 km). Ison pysäköintialue, piti olla vettä, mutta eipä ollutkaan. Vieressä iso puisto kivoine leikkipaikkoineen lapsille. Vähän peremmällä Zoo: Lintuja, aaseja, ”bambeja” ja muita meille tunnistamattomia peuroja – ja joitain mangustin tapaisia otuksia. Hauska veitikka päivysteli tarkkana aitauksen korkeimmalla paikalla, ihan kuin luonto-ohjelmissa. Opastus alueella oli harmittavan huono.   

19.3. Jonkin matkaa ajettuamme kävimme tankkaamassa. Hintoja katsellessani huomasin, että jonkin verran etelämpänä hinnat olivat n. 1,56 €/litra. Tällä alueella litrahinnat olivatkin sitten noin 20 senttiä korkeammat.

Moottoritien molemmin puolin taas tuuli- ja aurinkopuistoja. Kova tuuli. Ensimmäiset tuuli/meluaidat tällä paluumatkalla. Tietöitä, ruuhkaa, jopa STAU. Vastaantulevalla tiellä roli ekkoja välillä jopa kolme rinnan aivan jumissa, meillä sentään matka nytkähteli vähän eteenpäin välillä.

Taas pääsimme vanhoille jäljille. Ondrupin matkaparkki (189 km) on kanavan rannalla, ja tätäkin kanavaa ajelimme Kajjalla aikoinaan.

Hetken aikaa meni ihmetellessä, miten saamme vessan tyhjättyä, otettua vettä ja maksettua. Onneksi ystävällinen nuorimies tuli hätiin ja yritti ensin soittaa ilmoitustaululla olevaan puhelinnumeroon. Kun vastausta ei kuulunut, hän meni soittelemaan pienen hotellin ovisummereita, ja niinpä saimme asiamme hoidetuiksi. Tim-niminen mukava mies antoi vettä hotellin alakerrasta letkulla.  Vessan sai hoidettua  campparin tyhjennyspaikalla ja WiFikin saatiin toimimaan pitkällisen jumpan jälkeen. Yhden euron suihkun sijaintikin näytettiin, ja hyvä ja siisti suihku olikin.

Aurinkoista, lämmintä. Kävelyllä kanavan varrella, ei mitään erityistä nähtävää. Vilkas lötjäysliikenne.

20.3. Autobanhille 1-tie. Rekkaliikennettä, ja rekkaparkeissa autoja todella paljon. Neljä poliisiautoa näytti olevan ratsaamassa rekkoja.

Hienon puun alla Delmenhoestissa

Delmenhorstin matkaparkki (196 km) on aivan kaupungin keskustassa, ison normaalin parkkipaikan vieressä. Saimme toiseksi viimeisen paikan. Sähköä piti olla ja sähkökaappi oli niin kaukana, että Kari keräsi meidän kaikki sähköjohdot – ja juuri ja juuri riitti. Sitten havaitsimme, että se olisi toiminut kolikoilla ja päätimme kuitenkin pärjätä ilman. Eikun johdot kasaan.

Lämmin oli istuskella auton vieressä, aurinko paistoi ja 20 astetta lämmintä. Kävimme kauppareissulla, ihan kivan näköinen keskusta. Leipätarjonta ruokakaupassa oli surkea, joten menimme Bäckereihin. Jep jep. Kaksi patonkia 5,50!

Vesitorni, 200 porrasra

Parkkiksen toisella puolen on iso puisto vesiaiheineen. Moninaiset vesilinnut uiskentelivat, pitivät mekkalaa ja selvittelivät välejään niin että höyhenet pöllysivät. Saattaa olla melkoisesti linnunpoikasia näissä vesissä, kunhan se aika koittaa!

21.3. Halusimme käyvä SVB:n myymälässä Bremenissä. Toiveet olivat korkealla, mutta pettymykseksemme siellä oli paljon vähemmän tavaraa kuin olimme kuvitelleet. Palvelu oli kyllä ystävällistä. Parinsadan euron ostokset tuli tehdyksi. Niin, ja täälläkin oli tieto siitä, että Suomessa asuu maailman onnellisimmat ihmiset.

Matka jatkui 1-tietä. Vastaantuleva liikenne näytti taas jumittelevan. Olimme valinneet seuraavaksi etapiksi jo viime vuodelta tutun Heidenaun matkaparkin (93 km). Minulla oli viime vuodelta tämän kyseisen alueen muovikortti, jolla oli 2 euroa saldoa jäljellä. Aikamoisen jumpan jälkeen sain ladatuksi 20 euroa lisää, mutta sitten tulikin täysi tenkkapoo. En millään saanut ilmoittautumista onnistumaan! Kyllä alkoi keittää nämä automaattivehkeet! Takanamme oli jo toinenkin auto odottamassa sisään pääsyä. Sen kuljettaja selvitteli ystävällisesti asiaa hyvän aikaa. Lopulta sain kortin toimimaan, kun menimme viereisen Ferienzentrumin vastaanottoon. Virkailija ihmetteli asiaa kovasti, jostain syystä korttini oli mennyt vanhaksi vaikkei olisi pitänyt.

Sähkötolpan kanssakin aikamme jumppasimme, mutta saimme kuin saimmekin kortilla hommatuksi sähköä air fryerin käyttöön. Lämmittää ei sähköllä kannattanut, 80 snt/kWh.

WiFi toimi hyvin, katselimme siis hiihtoja ja Kari vielä Huuhkajien jalkapalloakin.

Iltapäivällä saksalainen asuntoauto tuli lähes suoraan meidän eteemme, tuulilasi meihin päin. Tilaa alueella olisi ollut vaikka kuinka paljon, mutta siihenpä piti ängetä. Meidän ei auttanut muu kuin laittaa keulaverho kiinni jo keskellä päivää. MUR!

22.3.Lübeckin Citti-Parkin matkaparkkiin, 104 km. Iso ostoskeskus, luultavasti ensimmäinen sitten Faron ostoskeskuksen! Olemme vältelleet isoja kaupunkeja, ja pienissähän ei ostareita ole.

Olimme puolen matkan verran jo etsiskelleet Chicciin uusia sohvatyynyjä, ja vihdoin viimein löysimme sopivat JYSKistä. Hahaa, merta edempänä kalassa!

Teimme ruoka- ja juomaostoksia pariin otteeseen aivan hirvittävän isosta kaupasta. Se tuntui jo liiankin suurelta. Meidän ostoksemme alkoivat tuntua aika vaatimattomilta, kun katselimme, miten kansalaiset työntelivät olutlaatikoita ostoskärrykaupalla matkailuautoihinsa.

23.3. Aamulla yllätys: sunnuntaina kaikki kaupat näyttävät olevan kiinni!

Ajoimme ruhtinaalliset kahdeksan kilometriä Wohnmobiltreff Lübeck-aluelle. WiFi toimii, katsoimme Salpausselän 50 km hiihtoja ja minä kirjoittelin tätä blogia. Kohta varmaan alkaa ampumahiihto…