 |
| Viimeisimmät pysähdyspaikat mustalla |
Nyt on ollut vähän alavirettä ilmassa. Käsi on kipeä, paranemassa toki, kantositeessä vielä maaliskuun loppupuolelle asti. Lisäksi keräsin sairaalasta nuhan. Ensin podin minä ja sitten oli tietysti Karin vuoro.
Kilometrejä on kertynyt tällä pätkällä 351, osa niistä taasen harharetkiä.
Sää on ollut vaihtelevaa, välillä todellä lämmintä, välillä viilempää ja vesisadettakin on saatu muutamana päivänä ja yönä.
Olemme ihmetelleet "kynnettyjä" kivisiä rinteitä ja nyt Kari näki kävelylenkillään laitteen, jolla työ on tehty.
Messinesistä ajoimme Louleen. Yöpaikka löytyi kaupungin ulkopuolelta, korkealla kukkulalla olevan ihmeellisen ufomaisen kirkon parkkipaikalta. Flunssaisia kun olimme, ja sadekin herkässä, kävimme vain kurkkaamassa kirkkoa ja palasimme kipin kapin takaisin autoon potemaan. Pari ranskalaista kopperoa oli seuranamme samaisella parkkiksella.
Aamulla lakaisukone ajeli edes takaisin mäkeä ylös ja alas ja jäi sitten seisoa tököttäämään parkkipaikan alaosaan. Aloimme uumoilla, että josko se oli soittanut poliisit häätämään meidät pois, kun ei päässyt lakaisemaan pysäköintipaikkoja autojemme alta. Pistimme siis kiireesti auton lähtökuntoon ja jatkoimme matkaa.
Sää oli tuulinen ja sadekuuroja tuli tuon tuostakin, kun matkasimme taas mäkisiä ja mutkaisia teitä seuraavaan pysähdtspaikkaamme Miradouro do Alto da Ameixeiralle. Maisemat näyttivät tutuilta ja niinpä niin- ajoimme ohi Ecoparkin, jossa olimme yöpyneet pariinkin kertaan. Muutenkin olemme ajelleet ristiin rastiin, joten tuon tuostakin huomaan, että tästä on kyllä menty ennenkin!
Taasen hienot näköaalat, mutta valitettavasti pilvistä ja sadekuurojakin välillä.
Oli tarve päästä ostoksille, joten ajelimme Taviraan samaisen ostoshelvetin parkkipaikalle, jonka luona loukkasin käteni. Parkkipaikka on suuri hiekkakenttä ja se oli melkein täynnä matkailuajoneuvoja. Kari kävi kävelyllä ja kulki läheisen caravanalueen ohi. Portilla oli täynnä- kyltti, joten ei ihmekään että autoja oli tässä niin paljon.
Parkkiksella oli suomalainen nainen, yksin liikkeessä farmariautolla. Kertoi päättänensä tehdä elämässään jotain erilaista ja asuneensa siinä jo kahdeksan kuukautta. Reipasta meininkiä!
Seuraavana aamuma Faroon tarkastuttamaan käsi. Voi pyhä Portugalin byrokratia: ensimmäiseltä luukulta ohjattiin toiselle, siitä kolmannelle. Siellä täti alkoi melkein kiljua minulle, että pitää olla maksusitoumus vakuutusyhtiöltä. Minä jankkaamaan, että kyllä se teillä on, tullut jo viime viikolla. No kun ei löydy, karjuu täti. Pitää olla, karjun minä. (No, ei sitä nyt ihan karjuttu, mutta kyllä ääntä jo vähän korotettiin.)
Viimein täti sanoi, että mene nyt sitten, huone 23. Minähän menin, soitin vakuutusyhtiöön ja lupasivat laittaa maksusitoumuksen uudelleen, jotta se olisi päällimmäisenä sähköpostissa. Hommat hoituivat loppujen lopuksi vajaassa tunnissa eikä kukaan enää puhunut vakuutuksesta mitään. Tikkien poisto viikon kuluttua, röntgen Suomeen palattua ja kantosidettä kuukausi. Liikuttelua kivun sallimissa rajoissa, ei painavia esineitä jne.
Koska on näyttänyt siltä, että caravanalueet ovat aika täysiä, meitä vähän jännnitti, mahtuisimmeko Faro Municipal Campingille. Hyvin mahduttiin, tilaa oli vaikka kuinka. Aurinko paistoi, mutta tuuli oli todella kova. Kari poti ankaraa nuhaa, minä pesin pyykit.
Aamulla kävin vähän kävelemässä ja ihastelemassa hienoa pitkää hiekkarantaa. Tuuli on ollut niin kova, että kadulla oli runsaasti hiekkaa, joka oli tullut tuulen mukana merenpuoleisilta hiekkadyyneiltä.
Aamulla Kari yritti käydä suihkussa, mutta palasi takaisin vilusta hytisten. Vesi ei ollut lämmintä! Suihkutilojen katolla on aurinkopaneelit ja vesisäiliöt, mutta joko kävijöitä oli ollut jo liikaa tai vesi oli jäähtynyt yön aikana tai laitteet ovat tehottomat. No, C
Ajoimme Albufeiraan. Oikein kiva puskaparkki löytyi Puolan konsulaatin takaa parkkipaikalta. Perässä puiden takana konsulaatti, edessämme kaunis vihreä rinne muutamine puineen.
Vihreä rinne edessä... 
...Puolan konsulaatti takana
Flunssa helpottaa. Kari
arveli kuulleensa jarruista epämääräistä ääntä ja päätimme,
että olisi hyvä tarkistuttaa etujarrupalat. Ajoimme Portimaoon
ja kävimme monella autokorjaamolla kysymässä jarruntarkastusta. Ei
onnistanut. Joko oli varaukset kahden kuukauden päähän, ei
mahtunut sisään, ei huollettu matkailuautoja yms. yms. Viimein
päätimme luovuttaa. Kari
soitti varmuuden vuoksi ”Carthago-ekspertillemme” ja tämä
sanoi, ettei pitäisi olla syytä huoleen. Ehkä jotain
roskaa/hiekkaa jarruissa, koska ääntä ei ole enää kuulunut.
Kari oli ostanut polkupyörään kumit Portimaosta, mutta ne olivat kaikesta huolimatta vääränlaiset. Saimme rahat takaisin ja pienen matkan päästä toisesta pyöräkaupasta löytyi onneksi sentään yksi kumi.
Ajoimme taas tuttuun paikkaan Praia de Alemaolle. Matkakulkineita oli paljon, mutta kellään ei ollut tuoleja eikä muutakaan ulkona! Olikohan paikalla käynyt poliisipatrulli pitämässä kurinpalautuksen? No, me laitomme auton mukavasti vähän puiden taakse ja kaikesta huolimatta viritimme aurinkopaleelin auton seinälle ja tuolit ja pöydänkin.
Aamulla suunta länteen, CampingCar Figueira. Oikein, oikein mukava pieni, 30-paikkainen alue. Aurinko paistoi, lämmintä. Nuhatkin suunnilleen voitettu. Elämä hymyilee taas.
Yöllä-aamulla sadekuuroja. Olin löytänyt Mapsista keskeltä-ei-mitään sopivan näköisen puskaparkin. Satelliittikuvassa näkyi muutama kulkine. Taas mentiin pieniä ja mutkaisia teitä, viimeinen pätkä oli pelkkää kuoppaa.
Paikka ei ollut ihan sitä mitä odotimme. Siellä oli hippileiri! Ikivanhoja paketti-, retkeily- ja asuntoautoja ainakin viitisienkymmentä tien vieressä hiekkaisella laakson rinteellä. Sää oli hiukan sateinen, joten montaa ihmistä emme nähneet ja ne muutamat eivät näyttäneet ihan tavallisilta tallaajilta. Hippejä, muuta sanaa en nyt keksi.
Päätimme etsiä jonkin toisen paikan. Jostain kumman syystä Maps halusi ajattaa meidät pitkän, pitkän lenkin kautta valitsemaani paikkaan, vaikka ensin näytti siltä, että sinne olisi ollut alle kymmenen kilometriä. Onneksi tie hiukan – mutta vain hiukan – parani.
Päästyämme Marmelaten Parque de Merendasille googlettelin vähäsen ja sain selville seuraavaa: Paikka, jossa kävimme oli Tejeiro, jossa pidetään joka perjantai pizzabileet, joihin nettitietojen mukaan voi tulla jopa 1600 – 1800 henkeä. Bileitä on pidetty jo vuosikausia, joka ikinen perjantai. Aluella elellään vaihtoehtoelämää, viljellään jotain ja ties sun mitä…. Emme ehkä olisi ihan sopineet tuohon joukkoon. Porukasta ja paikasta on juuri tehty dokumenttielokuva, joka sai ensi-iltansa Portugalissa tämän vuoden helmikuussa.
Tuulinen ja sateinen iltapäivä ja ilta, pysyimme tupasilla.
Yöllä tuuli kovaa, Chicci oikein heilui, ja vettäkin tuli. Aamulla kirkastui ja ajelimme Vila do Bispon pohjoispuolelle Raposeiraan, Parque de Merendasille. Tämä paikka olikin vaihteeksi tasaisella maalla, eucalyptus metsikössä. Aika vilkas tie kulkee vierestä, toivottavasti liikenne hellittää illaksi. Kari kävi pyörälenkillä, minä pääsin vihdoin näihin kirjallisiin töihin. Sain kohtalaisen mukavan työskentelyasennon ulkona, retkipöydän ääressä. Käsi saa levätä mukavasti käsinojalla. Toivon hartasti, ettei se kovin kipeydy tästä.
Tänään on sunnuntai huomenna lähedemme Lagosiin päin. Tiistaiksi pitää saada tikinpoistoaika jostain lääkäriasemalta. Sittenpä alkaakin matkamme kohti pohjoista ja kotia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti