Rancho Belchior, Alvadoz-Algoz – Parque de Merenda Rio Arade 1. - 7.2.2024

 

Kuluneen viikon käyntipaikat keltaisella

Viikon aikana tuli kilometrejä 499. Yllättävän paljon, sillä tunttu ettemme ole liikkuneet juuri minnekään. Kuitenkin,jos tarkkoja ollaan, ensin länteen ja sitten taas itään.

Sää on edelleenkin hellinyt meitä päivisin auringonpaisteella ja liki kahdenkymmenen asteen lämpötiloilla varjossa. Suomalaisa on osunut matkallemme ennakkoäänestyspaikan lisäksi myös puska- ja caravanalueilla. Onpa ollut niin mukavaa jutella taas maanmiesten kanssa – ja taputella heidän koiriaan.

Koiria karavaanareilla näyttää täällä päin olevan todella paljon, kansallisuudesta riippumatta. Ei nyt ihan joka toisessa kulkineessa, mutta eipä paljon muutakaan.

Yleishavaintona, jota ei ole vielä tullut mainituksi, voimme kertoa, että jäteäastioita täällä on kiitettävästi käytettävissä. Suomessa puskaillessa olemme joskus joutuneet kuskaamaan roskapussejamme pitkään, ennen kuin olemme onnistuneet pääsemään niistä eroon. Myös julkisia WC-tiloja on näkynyt pikku kylissä ja yllättävissäkin paikoissa.

Matkamme jatkui aamun kosteudessa Bartolomeon yllätyksiä meille tuottaneen puskan jälkeen Rancho Belchiorin caravan-alueelle. Ruokakauppa oli matkan varrella, ja kävimme taas hankkimassa evästä muutamaksi päiväksi. Matkaa oli kymmenisen kilometriä, suuri osa siitä silmänkantamattomien sitrusviljelmien halki kapeita teitä.

Alue ei ollut suuren suuri, paikalla oli tullessamme kuusi kulkinetta. Henkilökuntaa ei ollut paikalla, mutta asukkaat neuvoivat meille parhaan paikan. Koiria vilisi (no liioittelen vähän, mutta monta niitä oli) jaloissa ja muutama kissakin näytti olevan paikalla päivystelemässä. Pihalla oli häkki, jossa eleli kalkkunoita ja yksi nuori riikinkukko. Kalkkunauroksella oli meno päällä ja se pörhisteli jatkuvasti pyrstö viuhkana ja siivet levällään. Pesässä näytti myös olevan pari munaa. Kukaan ei kyllä ollut niitä hautomassa.

Veriappelsiineja tajolla

Paistettalimme päivää ja kävimme mukavalla kävelyllä niiden valtavien sitrusviljelmien läpi kulkevaa tietä pitkin. Osa viljelmistä oli tiukasti aidattu, toiset taas ilman aitaa. Reunimmaisista puista sai otetuksi vain kättä ojentamalla sitruunan tai appelsiinin. Pudokkaita näytti olevan joissakin tarhoissa jo aika paljon. Koiranhaukkusaattue seurasi meitä taas koko lenkkimme ajan.

Päivemmällä tuli lisää jokunen retkeilyauto, yksi aiemmin tapaamanmme ruotsalainenkin. Ja henkilökuntakin ilmaantui paikalle keräämään maksun, 10 euroa.

Sitten koitti ennakkoäänestyspäivä ja ajoimme takaisin Portimaoon tuttuun paikkaan Praia de Alemaolle. Caranvanalueelta reitti kulki silmänkantamattomiin laajojen sitrusviljelmein halki ylätasangolla. Sitten jonkinmoinen alamäki ja uusi tasanko laajoine sitrusviljelmineen.

Alemaolla oli yllättävän vähän autoja. Pohdimme, että olikohan siellä ollut muutama päivä sitten ”puhdistus”. Paikka kun taitaa olla vähän harmaalla alueella. Ainakaan siellä ei saisi leiriytyä, eli levitellä tuoleja tai muuta sellaista auton ympärille.

Hiekkataidetta Portimaossa

Melko vilpakassa tuulessa kävelimme äänestyspaikalle ja olimme siellä noin 40 minuuttia ennen aamupäivän aukioloajan päättymistä. Siellä oli jono! Paljon enemmän äänestäjiä kuin edellisellä kerralla siellä ollessamme. No, jonosta huolimatta selvisimme sieltä ulos reilussa puolessa tunnissa, mutta luultavasti monet oven ulkopuolella jonottavat joutuisivat odottelemaan virkailijoiden ruokatunnin yli.

Palattuamme päivä oli lämmennyt ja Kari viritteli aurinkopaneelit hommiin. Kävelylle emme arvanneet lähteä niiden ollessa nojollaan autoa vasten. Paistattelimme päivää ja nautimme tällä kertaa vaalikahvit Macieira-konjakeineen auton vierellä.

Seuraavana aamuna oli vuorossa ostoskierros. Ensin urheilukauppaan ostamaan minulle uuden Scechers-lenkkarit. Olen todennut ne jaloillenin sopiviksi, ja täältä ne sai huomattavasti edullisemmin kuin Suomesta. Olimme pysäköintipaikalla jo vähän ennen liikkeen aukeamista ja parkkipaikalla seisoskeli epämääräisen näköinen mies mummokärryineen ja tuijotteli meitä. Jotenkin tuli epävarma olo ja otin muutaman valokuvan hänestä varmuuden vuoksi – matkan päästä tosin. Ehkä hän huomasi sen, koska lähti kävelemään toiselle puolelle parkkipaikkaa muutaman kaverinsa luokse. Teimme ostokset ja vähän jänskätti, että olisikohan voro iskenyt. No ei ollut. Joko olin turhaan epäluuloinen tai sitten valokuvaukseni esti rosvoilun. Tiedä häntä.

Lähellä oli pyöräilyliike ja Kari kävi jalan ostamassa pyöräänsä parit tuubirenkaat. Paljon, paljon halvempia kuin Suomessa nekin.

Sitten parkkikselle lähelle juna-asemaa ja etsimään sitä kiinalaista kauppaa, josta oli löytynyt hyvä rannetuki Karille. Ensimmäinen kiinalainen ei ollut se oikea, mutta löysimme kuitenkin vähän matkan päästä oikean kaupan ja nekin ostokset saatiin tehdyiksi.

Ajoimme Alvorin aivan rannan tuntumassa olevalle parkkikentälle. Paljon oli autoja, mutta toki mahduimme hyvin. Muutaman auton päässä oli suomalainen auto, ja myöhemmin pääsimme juttusille näiden reissaajien kanssa. Ja saimme tervetullutta tassuterapiaa heidän ihanalta koiraltaan!

Karilla naisseuraa Alvorin rannalla.

Alvor on oiken mukava kaupunki. Oli ihana kävellä rannalle ja nähdä veneitä ankkurissa. Vähän kävi kateeksi veneilijöitä, jotka pörräsivät veneiltään rantaan kumiveneillään. Ahh…

Monta rantaravintolaa oli auki ja niissä näytti riittävän asiakkaita. Kaupungin vanhat kujaset näyttivät oikein mukavilta.

Alvorin rannalla

Seuraavana aamuna minä läksin kaupungille kävelylle ja Kari pyörälenkille. Ei ollut kaikki ihan hyvin: kännykkä oli kadonnut matkan aikana! Se oli ollut telineessä kiinni tangossa ja jossain vaiheessa Kari oli huomannut, ettei Maps enää antanukaan ohjeitaan. Kännykkä oli poissa.

Karin palattua Chiccille soitin ensi töikseni hänen puhelimeensa. Ja siihen vastattiin! Portugaliksi tosin, eikä henkilö osannut sanaakaan englantia. Kiittimet ristiin portugalin-opinnoistani! Saimme sovituksi treffit Portimaaon Praia da Rochan lähelle. Siellä tapasimme tämän ystävällisen intialaista alkuperää olevan miehen, joka oli Karin perässä moottoripyörällä ajaessaan huomannut puhelimen putoamisen. Häenen sen noukittuaan Kari oli jo ehtinyt kadota jonnekin. Loppu hyvin kaikki hyvin, Me olimme ikionnellisia ja hän näytti olevan iloinen voituaan auttaa – eikä tainnut löytäpalkkiokaan harmittaa, vaikkei se ensin tahtonut kelvata.

Hyvillä mielin palasimme Alvoriin. Olin aamukävelyllä etsinyt meille sopivan pizzerian, sillä minuun oli iskenyt pizzanhimo. Erinoimaisen hyvät pizzat saimmekin Pizzeria Napolista, ystävällisen palvelun saattelemina. Niin hyvää pizza oli, että söin sen ihan kokonaan. Olisikohan suunnilleen ensimmäinen kerta eläissäni, että kokonaine pizza upposi.

Jälkkäriksi joimme Irisn coffeet rantaravintolassa. Henkilökuntaa oli vähän ja palvelu sen mukaista. Muutamassa ulkopöydässä asiakkaat istuivat kuivin suin pitkät, pitkät ajat ja läksivät sitten pois kun ei palvelua alkanut kuulua. Seurasimme tilannetta ja Kari kävi tiskillä tekemässä tilauksen ja me saimme juomamme – tosin hyvän aikaa odoteltuamme.

Seuraavana päivänä matka jatkui taas länteen päin, Vento Norten caravanalueelle Vila do Bispoon. Aika pieni alue, pensasaitojen ympäröimä hiekkakenttä. Hinta sähköineen oli vain 10 euroa, mutta WC olisi ollut 50 senttiä ja kolmen minuutin suihku euron. Tyydyimme sähköön. WiFi toimi erinomaisesti. Naapurinamme oli suomalaispariskunta kaksine koirineen. Taas tassuterapiaa ja mukavaa jutustelua. Toinenkin suomalaisauto oli alueella, mutta sen omistajan kanssa emme osuneet juttusille.

Aivan alueen vieressä on hyvä Lidl ilmaisine parkkipaikkoineen karavaanareille. Itse kylä oli varsin mitäänsanomaton, ei oikestaan mitään kerrottavaa. Niin no, paitsi että kylän ulkopuolella kukkulalla, keskellä autiutta, oli korkeiden muurien ympäröimä hautausmaa. Se kyllä pisti silmään.

Sitten taas puskailemaan. Pikkuisia teitä mäen päälle Mata Nacional Barao de Sao Joao luonnonpuisoon. Parkkipaikka oli mäen laella, matalien mäntyjen ympäröimä. Vieressä todella siistit vesi-vessat ja EU-rahalla tehty ulkokuntoilualue.

Parkkipaikan laidalla varoiteltiin männyissä elävistä toukista, joiden seitit saattavat olla jopa vaarallisia. Männikköä alueella kyllä riittikin, toukkia emme onneksi nähneet. Alueella kiersi kapeita metsäautoteitä ristiin rastiin. Joissakin paikossa tien poskessa oli runsaasti jänniä kiviä, joihin oli veistetty kasvoja ja muita kuvoita. Emme ollenkaan ymmärtäneet, miksi ne olivat siellä ja/tai miten sinne joutuneet.

Päivällä paikalla kävi jonkin verran retkeilijöitä ja koiranulkoiluttajia, mutta yön saimme viettää aivan yksin.

Ja puskailu jatkui. Aamulla oli sumua, varsinkin laaksoissa. Oli vähän pelottavaa, kun vastaan tulevilla autoilla ei ollut valot päällä. Loppumatka Parque de Merendas Rio Araden parkkikselle oli todella hyväkuntoista tietä, mutkaista ja mäkistä kuin mikä, taas kerran. Ja mitkä maisemat! Kallioseinämät olivat muutamassa kohdassa niin punaiset, ettemme ole iki kuuna päivänä sellaisia nähneet. 

Kyllä kelpasi niin Rekku Jalmarin kuin meidänkin tuijotella näitä maisemia. 

Pysäköimme ensin aivan padon lähelle, mutta lähdettyämme kävelylle löysimme vielä paremman paikan muutaman sadan metrin päästä ja siirryimme siihen. Näkymä ikkunasta vuorille, alas laaksoon ja jokiuomaan on ehkä hienoimpia mitä tällä reissulla meillä on edessämme ollut.

Täällä on myös Iberianilveksen asuinsijat, se kävi ilmi kun kävimme kävelyllä. Karttaan on oiken merkitty Iberianilveksen tarkkailupaikka. Muutama matkailuauto oli siellä pysäköitynä.

Matka jatkuu siten, että sunnuntaina haluamme olla jossain hyvän Wifin ääressä katsomassa vaalitulospalvelua. Siihen on vielä muutama päivä aikaa, eikä seuraavasta yöpaikasta ole vielä varmuutta.