 |
| Uusimmat pysähdyksemme sinisellä |
Nyt on seikkailtu 275 kilometriä ensin itään Espanjan rajan tuntumaan ja sieltä takaisin länteen päin enimmäkseen sisämaassa. Sää on hellinyt meitä, on ollut todella lämmintä. Päivisin aurinko on paistanut ja olemme jopa paistatelleet päivää bikineissä/ilman paitaa. Yöt ovat olleet viileämpiä, reilut kymmenen astetta. Muutamana aamuna on ollut todella sankkaa sumua.
Vaikka olen päivitellyt näitä kapeita ja mutkaisia teitä, yksi asia on jäänyt erikseen mainitsematta. Usein kapean tien ei-pudotuksen puolella jyrkänneseinämän juurella on kapea betonioja. Tiukassa mutkassa välillä hirvittää, että rengas ei vain tipahda uraan. Siinä kävisi kopperolle aika ikävästi!
Yleisenä havaintona täältä etelä-Portugalista: passia ei kysellä laisinkaan caravan-alueille kirjauduttaessa kuten pohjoisessa, jossa passeista otettiin jopa valokopiot. Lagos on ollut ainoa poikkeus.
Matka jatkui itään päin Quinta da Eira Antigon caravan alueelle. Päivä kului aurinkoa ottaessa, Kari kiillotteli Chiccin kylkiä ja minä kirjoittelin blogia. Läppäri oli pakko päivittää, ja sen jälkeen menikin hyvä tovi ennen kuin kaikki toimi taas kuten ennenkin.
Seuraavana päivänä edelleen itään, Parque de Autocaravan Campo e Mar. Oikein mukava paikka ja ystävällinen henkilökunta. Tilavat parcelat ja mukavat näköalat kukkuloille.
Kävelylenkillä ihmettelimme pikku tien molemmin puolin olevia kieltomerkkejä. Google kääntäjän avulla selvisi myöhemmin, että kyseessä oli metsästysalue. Lenkkimme kulki ensin pikkutietä mäkiä ylös ja alas ja loppumatka - 1.7 kilometriä! - isoa tietä pelkkää ylämäkeä. Huh huh. Tien vieressä oli laajoja alueita, jossa punainen liuskekivipinta oli jousipiikkiäkeen tyyppisellä työvälineellä rikottu. Emme ole vieläkään päässeet perille työn tarkoituksesta, ehkä kyse on eroosion liittyvästä työstä. Samaa olemme nähneet myöhemmin muuallakin. Joissakin paikoin alueille on istutettu puun taimia.
WiFi toimi erinoimaisesti ja katsottuamme vaalikeskustelun päätimme tehdä sunnuntaiksi paikkavarauksen, että saisimme katsotuksi pressavaalien tuloslähetyksen.
Aamulenkin jälkeen matka jatkui rannikolle Manta Rotan caravanalueelle. Se olikin varsin fiksusti suunniteltu. Sen sijaan, että autot olisivat tiiviisti vieri vieressä kuin sardiinit purkissa, ne pysäköitiin kahden nurmikäytävän erottaman ”tien” kahta puolta. Kaikille jäi mahdollisuus saada aurinkoa.
Täälläkin oli vallan hienot pitkät hiekkarannat ja hienot hiekkadyynit. ”Mikkihiiri”kaktuksia kasvoi suurina kasvustoina.Ilmoitustaulun mukaan rannalla pitäisi olla liskojakin.
Aamukävelyllä kuljimme pitkin alaveden paljastamaa rantaa, jota riitti ja riitti. Jännästi ranta oli epätasainen ja veden laskiessa rannalle oli jäänyt suuret lammikot, joista ihmiset näyttivät keräilevän jotain. Olisikohan sinne jäänyt simpukoita?
 |
| Melkoiset sakot luvassa autoilusta hiekkadyyneillä! |
 |
| Hauska muovinkeräysroskis |
Matkalla Odeleiten caravanalueelle olimme joutua elektronisesti maksulliselle moottoritielle, jolle emme tosiaankaan halunneet. Pääsimme ulos tieltä ennen maksuosuuden alkua, mutta sitten jouduimme ajamaan melkoisen ylimääräisen lenkin ennen kuin pääsimme päämääräämme. Matkan varrella tien laidassa oli ”pysäköitynä” hevonen perässään iloisen vihreäpunaiset kärryt heinäkuormineen. Penkalla mies keräsi heinää ja viskoi sitä kärryyn.
Caravanalue oli aivan mäen huipulla, melko täysi, mutta vielä mahduimme sekaan. Tuuli oli aika kylmä emmenkä juurikaan kärsineet istuskella ulkosalla. Paikalla oli parikin suurempaa ranskalaista porukkaa, jotka olivat virittäneet ulos pitkät pöydät ja puheenporina oli melkoinen. Illalla porinat jatkuivat alueen ällistyttävän suuressa ravintolassa.
Sunnuntaiaamuna tiheä sumu ympäröi kukkulaamme. Odottelimme jonkin aikaan ennen kuin tohdimme lähteä liikkeelle. Palasimme Campo de Mar alueelle mutkan kautta. Kävimme ensin aivan Espanjan rajan tuntumassa kaasuasemalla, jossa piti saada kaasupullo täytetyksi. Valitettavasti kaasu oli loppu.
Vastaanotto oli taas erinomaisen ystävällinen ja saimme kuulla, että iltapäivällä olisi paikan 2-vuotisjuhlat tarjoiluineen.
Ennätimme ennen juhlaa käydä vielä kävelylenkillä. Tällä kertaa metsästysalueella oli toistakymmentä koiraa ja neljä metsästäjää haulikoineen. Näyttivät olevan juuri lähdössä pois, mutta kysyin varmuuden vuoksi, että voimmeko kävellä täällä. Kyllä kyllä. En saanut kysytyksi, mitä siellä oikein metsästettiin. Kari oli aiemmin pyörälenkillään toisaalla nähnyt villisikavaroituksia, että ehkäpä niitä…?
Synttärijuhlissa oli oikein kunnon tarjoilut. Pöydällä oli juomaa joka lähtöön, väkeviä, viinejä ja siideriä. Noutopöytä notkui erilaisia tapaksia, lisäksi erilaisia grillattuja makkaroita ja vartaita. Ja kaiken kruunasi valtava kakku. Juhlien alkaessa lähetä loppuaan pöydillä oli juomia vielä vaikka minkä verran. Emme voineet olla miettimättä, että jos samankokoinen suomalaisjoukkko olisi ollut paikalla, olisiko mahtanut mitään enää olla jäljellä.
Illalla sitten jännättiin presidentinvaaleja ja niinhän siinä kävi, kuten oli odotettavissakin. Stubb ja Haavisto.
Ja aamulla matka jatkui. Ehkä kaikkein hienoin (mutkainen, mäkinen, mielettömät maisemat, kohtalaisen hyväkuntoinen joskin kapeahko tie) pätkä seuraavaan etappiin, kokonaiset 57 kilometriä. Muutamassa paikassa miehet puhalsivat lehtipuhaltimilla pois sateiden tielle valiuttamaan hiekkaa ja sorraa. Villit mantelipuut kukkivat pitkin rinteitä ja jollakin jyrkänteellä näytti olevan lammaslauma nautiskelemassa hienosta vihteästä ruohosta. Joissakin paikoin, oikein jyrkän jyrkänteen reunalla olevan kaiteen taakse oli vielä kasattu suuret kasat kivenlohkareita lisäturvaksi.
Parque de Merendas Bentos oli vuonna 2005 rakennettu eväsretkipaikka katoksineen, kaksine kivestä rekennettuine pöytäryhmineen, grillaus- ja tiskipaikkoineen ja toimivine vesipisteineen. Ilmoitustaulun mukaan rakennuskustannukset olivat olleet aikoinaan reilut 3000 euroa.
 |
| "Lappi" |
Paikka oli kuivumassa olevan joen rannalla. Jos ei olisi tiennyt, olisi maiseman perusterella voinut kuvitella olevansa jossain Lapissa vaarojen keskellä. Jotain kalaa jokipahasessa ilmeiseti oli, koska harmaahaikara ja muutamat muut linnut näyttivät jotain pyydystävän vedestä. Kävimme kävelyllä jokirannan tientapaista pitkin ja löysimme yksinäisen mandariinipuun. Se oli täynnä hedelmiä ja pitihän meidän käydä muutama sieltä nappaamassa. Hedelmät olivat oikein herkullisia ja makeita, tosin siemeniä oli aika paljon.
Olimme taas onnistuneet löytämään paikan keskeltä-ei-mitään. Muita ei tullut. Netti ja puhelin eivät toimineet laisinkaan. Onneksi olin jo etukäteen etsinyt meille paikan seuraavaksi yösi, ettei tarvinnut ihan umpimähkään jatkamaan matkaa.
Aamulla jokilaaksossa oli tiukka sumu, näkyvyys melko olematon. Odottelimme jonkin aikaa ennen kuin rohkenimme jatkaa matkaa. Ja kuinka ollakaan – heti noustuamme joen uoman tuntumasta aurinko paistoi täydeltä terältä eikä sumusta ollut tietoakaan. Matkan varrella rinteitä pitkin ajaessamme näimme laaksot aivat sumun peitossa.
Maata oli taas käsitelty laajoilta alueilta ja pieniä puuntaimia oli istutettu valtavasti. Joillaki porrastetuilla rinteillä kasvoi tiuhassa noin 10-metrisiä mäntyjä. Hiilinieluja täälläkin ilmeisesti kasvatetaan.
Olin lukenut useista lähteistä, että Portugalissa tuotetaan jo suuri osa sähköstä uusiutuvilla luonnonvaroilla. Varsin vähän olimme tähän asti nähneet sen enempää aurinko- kuin tuulipuistojakaan. Tällä etapilla näimme ensimmäisen oikein suuren tuulipuiston. Myllyjen lukumäärää on vaikea arvoida, koska niitä oli niin suurella alueella, mutta paljon niitä oli.
Ponte Romana de Torin puskaparkkimme oli puiden varjostama mukava alue pahasti kuivahtaneen joen rannalta. Joku paikallinen oli kommentoinut paikkaa kertomalla, että kun jonkin matkan päähän yläjuoksulle oli rakennettu ”golf-paratiisi”, joki oli kuivunut. Tiedä häntä, kaikki näkemämme joenuomat ovat näyttäneet enemmän tai vähemmän kuivilta. Myös paikallisissa uutisissa kerrotaan pahasta vesipulasta ja jopa veden säännöstelystä.
Silta on roomalaisten rakentama, kun maorit oli häädetty pois alueelta. Aivan ehjä se vielä oli, mutta suljettu autoliikenteeltä.
Kävelimme kylälle – koko matkan ylämäkeä – viemään Raijan-päiväkortin postilaatikkoon. Mukavan näköinen pikku kylä tämäkin. Ja taas koirien haukku saatteli taivallustamme.
Herättyämme taas kosteaan aamuun jatkoimme matkaa Sao Bartoleomeo de Messinesin picnic-paikalle. Tällä kertaa matka sujui melko tasaista, hyväkuntoista ja leveätä tietä edelleen laajojen puuistutusalueiden vieritse. Viime metreillä Tomppeli ohjasi meidät umpikujaan, josta takaisin kääntyminen oli taas melkoinen haaste.
Tämäkin Merenda oli lähes kokonaan kuivuneen vesialueen vierellä. Näkymät mukavat, aurinko paistoi. - Ja sitten koimme varsinaisen elämyksen! Yks’kaks alkoi kuulua kellojen kilinää ja hetken päästä paikalle ilmestyi vanha mies paimensauvoineen ja neljine paimenkoirineen. Pian esiin tuli vuohia toisensa perään. Niitä oli valtavasti. Miestä jututtaessani hän kertoi niitä olevan sata. Siinä ne kulkivat jokilaaksossa, rinteillä ja autotien vieressä. Viimeiset vitkastelivat vielä kaukana laaksossa veden äärellä, mutta paimenen niitä kutsuessa joukko kerääntyi yhteen. Ja sitten pian ukko lähti taas johdattamaan laumaansa takaisin sinne, mistä oli tullutkin.
 |
| Tällainen komistus kulki muutaman metrin päässä ohitsemme |
Seuraavava aamuna matka jatkui uuteen pysähdyspaikkaan kymmenen kilometrin päähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti