Ecopark (Aljustrel) – Pomarao / 8. - 14.2.2024

 

Viimeisimmät kohteet mustalla

Osittain sateisen sään, osittain vaalien (WiFin tarve!) vietimme tällä jaksolla kahdessa paikassa kaksi yötä. Kilometrejä kertyi 227.

Yleishavainto taas: Kylissä koirat saavat kuljeskella kaikessa rauhassa itsekseen, isäntäväestä ei ole tietoakaan. (Niin, paitsi tietysti ne, jotka ovat tiukasti aidattujen pihojen suojassa vahtimassa aluettaan.) Taitavasti nämä irtokoirat osaavat väistää, kun auto lähestyy ja muutamat myös juosta ärhennellen auton vierellä.

Portugalissa on ollut todella kuivaa ja tiedotusvälineissä kerrotaan vesipulasta. Nyt sitä tuli useampana päivänä - ja runsaasti. Ei tietenkään meille kuvin mukavaa, istua sisällä kopissa sateensuojassa, mutta motivoimme itseämme kärsivällisyyteen ja yritimme ajatella, että tätä Portugali tarvitsee. Lämmintä kuitenkin on ollut, päivälämpötilat usein reilusti yli 20 asteen.

Tarkoituksemme oli pysähtyä Rio Araden jälkeen pienen matkan päähän Alteen, jossa piti olla hyvä parkkipaikka ja oikein hienoja vesiaiheita joen rannalla. Ensimmäinen parkkipaikka oli todella ahdas, ja vaikka tungimme Chiccin perän aivan pensaisiin kiinni, keulamme oli aivan liian pitkällä. Ajoimme sitten soman, juhla-asuun sonnustautuneen pikku kaupungin kapeita katujua etsimään toista parkkipaikkaa ”vesipuiston” läheltä. Paha virhe! Parkkipaikat olivat todella ahtaita ja katu loppujen lopuksi niin kapea, että meillä näytettiin käsimerkein, että emme mantuisi ajamaan sieltä. Niinpä taas kerran Kari peruutteli ja käänsi Chikccin takaisin tulosuuntaan. Eipä taas paljon sunnutaihesaria paksumpaa olisi mahtunut seinien/pysäköityjen autoja ja Chiccin väliin. Alan harjaantua antamaan merkkejä näissä peruutustilainteissa!

Vettäkin alkoi tihkuutella ja niinpä suuntasimme tuttuun paikkaan Aljustrelin Ecoparkiin. Hyvin vielä mahduimme ja tällä kertaa otimme myös sähkön, sillä vesisadetta oli luvassa moneksi päiväksi. Koiranilmassa vietimme påivän ja illalla saimme niskaamme oikein kunnon myräkän. Olimme virittäneeet tullessamme markiisin ulos, mutta paikan omistaja tuli onneksi varoittamaan meitä kovista tuulista. Netistä näin, että enimmilläämn tuulta oli lähistön mittausasemalla ollut 18 m/s.

Aamulla sade jatkui ja jatkui. Säälien katsoimme koiranomistajia, jotka joutuvat käyttämään ystäviään ulkona – ja sen jälkeen ottamaan läpimärät karvaiset kaverinsa sisälle melko ahtaisiin tiloihin.

Ajan kuluksi aloimme suunnitella jo kotimatkaa. Niinhän siinä sitten kävi, että tilasimme laivaliput Travemunde-Helsinki. Lähtö 8.4. klo 02.00, perillä Helsingissä 9.4. klo 10.00. Nyt saimme lasketuksi jäljellä olevan Portugalin-aikamme ja mukavastihan sitä vielä jäikin. 

Sen verran sade taukosi välillä, että pääsimme tekemään pikku kävelynlenkinkin. Illalla tuijottelimme YLE Areenaa. Olimme nyt kauempana konttorista kuin viimeksi ja netti tökki jonkin verran. Olimme ensin aikoneet viipyä täällä sunnutain-iltaan (vaalivalvojaiset) saakka, mutta tulimme toisiin ajatuksiin ja päätimme jatkaa matkaa aamulla Campo e Mar- alueelle, jossa alueen pienuuden takia emme voisi joutua huonon Wifi-kantavuuden alueelle.

Sade-ennusteesta huolimatta aamulla ei sananut ja puolipilvisessä säässä ajelimme Campo e Mar-alueelle Alturaan.

Saimme hyvän paikan ja otimme myös sähkön, sillä sateita oli edelleenkin luvassa.

Iltapäivällä teimme jo tutuksi tulleen neljän kilometrin lenkkimme. Vettä oli tullut todella reilusti, sillä käyttämällämme pikku tiellä purot virtasivat iloisesti ja muutamassa notkelmassa saimme taiteilla lätäkön reunoilla selvitäksemme kuivin jaloin. Tuuli oli kova, mutta lämmin kuitenkin.

Aamulla heräsimme taas sateeseen. Portugalin uutisista luin että pohjoisempana vuoristossa oli satanut lunta!

Päivä kului taas lukemisen, palapelin ja YLE Areenan parissa. Illalla sitten olikin Se Suuri Ilta, jolloin selvisi Suomen tulova presidentti. Täytyy olla tyytyväinen siitä, että Suomessa osataan käyttäytyä häviönkin (ja voiton) hetkellä toisin kun eräässä läntisessä suurvallassa.

Aamulla jatkoimme Alcoutimin matkaparkkiin Portugalin ja Espanjan rajajoen rannalle. Ilmainen alue, vettä ja tyhjennykset olivat hoidettavissa. Kentällä oli myös sähkötolpat, mutta ne eivät olleet käytössä. Aivan vieressä mmurien takana oli melko suuri hautausmaa.

Aurinkokin alkoi taas paistaa ja oli oikein lämmintä, jopa 23 astetta varjossa. Kylä oli oikein viehättävä vanhoine taloineen. Melkein vihreinä kateudesta katselimme joella ankkurissa olevia veneitä ja niistä dingillä rannalle ajavia purjehtijoita!

Espanja

Espanja

Kylän huipulla oli vanha linna, jonka muureilta oli hienot näkymät joelle ja kylään. Vastapäätä joen toisella puolella on Espanja, Rannalla on kaupunki ja mäen huipulla tietenkin linna.

Marmorisotilas tähyilee joelle ravintolan terassilta

Iltapäivällä ihmettelimme, kun vieressämme oleva retkeilyauto siirtyi toiseen paikkaan alueella. Syy selvisi vähän myöhemmin, kun he kertoivat että heidän ja meidän paikkamme yläpuolella olevissa männyissä oli jo aiemmin mainittuja catepillar-toukkia, joiden seitit ovat erittäin myrkyllisiä ja jopa vaarallisia. Mekin vaihdoimme paikkaa.

Alcoutim ja rajajoki

Paikallisen ruokakaupan piti aueta kello 9. Olisimme tarvinneet leipää, mitään muuta ei välttämättä. Kiskoimme ovea yhdeksältä, mutta se oli kiinni, vaikka sisällä paloivat valot. Varttia yli tuli paikalle tavarantoimittaja kylmäautollaan. Tyytyväisinä totesimme, että kuormaahan siinä oli odoteltu ja että kohta pääsisimme ostoksille. Puoli kymmeneltä ovi oli edelleen lukossa ja päätimme, että tämä oli tässä ja päätimme jatkaa matkaa.

Paluumtakalla caravanparkkiin tapasimme sveitsiläisen miehen koirineen. Hän kertoi, että edellispäivänäkin kaupan avaaminen oli viipynyt ja viipynyt. Juttelimme myös metsästyksestä, sillä hänen koiransa oli jäniskoira. Hän kertoi tavanneensa jossain metsästysseurueen, jolla oli ollut viitisenkymmentä koitaa. He olivat olleet metsästämässä villisikoja ja oliva kovasti pettyneitä neljän villisian saaliiseensa. Normaalist saalis olisi kuulemma ollut kymmenkunta.

Lyhyt etappimme Mertolan pieneen kaupunkiin kulki laajojen vihreiden niittyjen, lammaslaumojen ja valitettavasti paikoin myös saastuneiden pinjamänniköiden halki. Ylitimme todella vanhan sillan, jonka alla kohisi komein tällä reissulla näkemämme koski. Olimme edelleen Iberianilves-alueella, sillä tien varressa oli varoitus ilveksistä, samoin kuin kauriista.

Kaupunkiin ajettiin kaunista vanhaa siltaa pitkin. Se oli niin kapea, että liikennettä säädeltiin molemmissa päissä liikennevaloissa ja ylitys tapahtui vuorotellen. Rinnakkain sillä ei oikein olisi mahtunut ajamaan. Kaupungissa kävimme ensin pienessä vaatimattomassa kaupassa ostamassa leipää ja sen jälkeen suunnistimme ilmaiselle caravan-alueelle joen rantaan vanhan linnan alapuolelle.

Linna (1236) oli korkean mäen huipulla ja sen ympärillä joen puolella oli hieno vanha kaupunki. Tätä paikkaa ei ollut pilattu turistihössötyksellä. Huomasimme vain yhden ainoan pienen matkamuistomyymälän. Kapeat kadut kulkivat serpentiininä rinteen suuntaisesti ja muutamassa kohdassa oli talojen väliin puhkaistu kapoinen oikotie jalankulkijoille. Rinteessä oli komea tähystystorni, josta varmasti näki loistavasti mahdollisen vihollisen lähestymisen. Kukkulalla oli ikivanha kirkko, suuri hautausmaa ja suuri alue, jossa kaivaukset olivat vielä kesken. Linna oli komea paksuine muureineen ja sieltä oli huikeat näköalat ympäristöön.

Seuraavana aamuna matka jatkui taas muutaman kymmenen kilometrin päähän aivan Espanjan rajan tuntumaan. Alkumatkasta vallitsi sakea sumu, joka onneksi pian hälveni. Tie Pomaraoon oli kapeaakin kapeampi, vastakkain tulevista autoista jompikumpi joutui väistämään tien sivuun. Tien pinnoitus oli päässyt kurjaan kuntoon. Tien molemmin puolin aukesi vihreä ylätasanko. Google Mapsin satelliittikuva on otettu kuivana aikana, ja siinä kuvassa ei näy enää mitään vihreätä.  

Caravanparkki oli joen rannalla entisellä kaivoksen lastausalueella. Autoja oli yllättävän paljon, ja tapasimme myös sveitsiläisen Carthagolla liikkeellä olevan pariskunnan, joiden kanssa olimme jutelleet jo aiemmin Alcoutimissa.

Lastausalueelle tullut junaradan pätkä oli rakennettu vuonna 1862 ja poistettu käytöstä kaivostoiminnan (Minas do Sao Domingos) loputtua vuonna 1965. Rata oli Portugalin toinen ja täysin irrallaan Portugalin muusta rataverkostosta, se johti vain kaivokselta joelle. Kiskot on poistettu ja nykyään väylä toimii vaellusreittinä. Tunneleita tällä radanpätkällä on neljä. 

Joki virtasi aivan keulamme edessä ja oli mielenkiintoista seurata sen virtausta – vuoroveden vaikutus tuntui täällä asti ja virtauksen suunta muuttui. - Ja matkaa rannikolle on noin 75 kilometriä! Hämmästykseksemme joella liikkui purjeveneitä! Hollantilaisia näyttivät olevan. Päättelimme, että koska he ovat tottuneet kotimaassaan kanavamatkailuun, joella ajaminen (purjehtimaan täällä tuskin pystyy) on heille tuttua puuhaa. Muutamissa paikoissa olemme nähneet laitureita, ja nettitietojen mukaan niihin saa kiinnittyä ilmaiseksi ja joissakin paikossa saattaa olla jopa suihku käytettävissä.

Mitään palveluja ei tässä muutaman talon kylässä näyttänyt olevan ja netti oli aivan onneton. Nippa nappa sain tehtyä ”portugalin-läksyt” ja lähetettyä muutaman ystävänpäivätervehdyksen, ja sitten yhteydet tökkäsivät tykkänään. Jännää on, että vaikka meillä Karin kanssa on samanlaiset puhelinliittymät, hänen laitteellaan ei täällä saanut yhteyksiä laisinkaan. Puhelut eivät myöskään onnistuneet.

Seuraavaksi suuntasimme Espanjan puolelle, siitä sitten myöhemmin.

Hauska penkki Aljoutimin vanhassa kaupungissa.