7. – 15.1.2025 / Salir – Alcoutim

Salir - > Ameizial - > Olhao - > Manta Rota -> Odeleite (Alnesa de Ouro) - > Alcoutim

Olemme edenneet pikku matkoja ja viivähtäneet pari yötä useammassakin paikassa. Pyykinpesua, synttäriä…

Päivät ovat olleet aika lämpimiä, mutta yöllä on ollut viileää, Jonakin aamuna Helsingissä oli lämpimämpää kuin meillä!

Käsi on taas parempi ja turvotuskin on laskenut. Kämmenluut ovat näkyvissä! Varoen sitä käyttelen ja jumppailen, etten vain riko luutumassa olevia luita.

Hiljaksiin taas teemme matkaa. Lähiaikoina pitää ajaa taas rannikon tuntumaan Boliquiemeen hakemaan kaasua. Nyt meillä on kaksi tyhjää kaasupulloa ja viimeinen pullo on menossa. Olemme olleet aika usein sähkössä, jolloin kaasua ei ole kulunut lämmitykseen eikä jääkaappiin, mutta puskissa tietysti kulutusta on. Öisin ei tarkene ilman lämmitystä!

7.1. Tosiaankin rauhattoman yön jälkeen jatkoimme matkaa. Mutkaista tietä korkealle, korkealle. Maisemat ja näköalat olivat todella hienot. Löysimme pysäköintipaikan Salirista mäen huipulta pienen kuppilan läheltä. Näköala oli 360 astetta ympäriinsä.

 

Lähellä on Tiibetin buddhalaiskeskus, STUPA monumentti. Teimme karakierroksen monumentin ympäri. Edellä mainitun paikan parkkipaikalla lepäili suuri, varmaan maailman laiskin ja rennoin koira. Vaivoin se hiukan nosti päätään, kun saavuimme paikalle ja sen jälkeen rötkötteli taas pitkänänsä. Kun menin sitä jututtamaan, se hetken aikaa kuunteli, sitten heitti kaikki tassut taivasta kohti ja tarjosi vatsansa rapsuteltavaksi. Kun lopetin rapsuttelun, se jäi edelleen rellottamaan selälleen tassut pystyssä. Se oli varmaan oppinut buddhalaista rentoa meininkiä.

Tuuli oli kova emmekä tarjenneet valitettavasti istua ulkosalla laisinkaan.

8.1. Yöllä tuli tuuli todella kovaa. Matka jatkui 24 kilometriä Ameizialiin asumatonta karuhkoa seutua. Tie oli kapea serpentiinitie, pinnoite oli melko hyvä. 

rkkipaikka oli Area de Servicio hiekkakenttä, paikat oli hyvin merkitty ja sähkö oli ilmainen. Kylällä ei ollut mitään muuta kuin yksi kahvila ja huoltoasema. Välillä kummeksuttaa, miksi kunnat pitävät yllä näitä paikkoja, kun matkalaisille ei ole mitään yrityksiä missä tuhlata rahojaan…

Kova tuuli edelleenkin. Illalla ja yöllä satoi kovasti.

9.1. Jatkoimme matkaa taas rantaa kohti mutkaista ja mäkistä serpentiinitietä, hienojen maisemien keskellä. Olin löytänyt mukavan näköisen Parque de Merendasin, mutta siinä oli niin ahtaat pysäköintipaikat, että emme voineet siihen jäädä yöpymään. Ensin oli ajatus mennä yöpymään EKOparkiin, mutta sitten päädyimme kuitenkin Olhaoon.

Vähän harmitti sillä vielä Alportelissa oli täysin aurinkoista, mutta pian sen jälkeen alkoi sankka sumu.

Teimme ruokaostokset ja päräytimme Olhão campingille. Aurinkokin alkoi paistaa, mutta aurinkoista leiripaikkaa ei millään löytynyt. Alueella oli valtavan paljon ”vakituisia asutuksia” ja parhaat aurinkoiset paikat oli täysin miinoitettu. Löysimme itsellemme kuitenkin parcelan. Maaperä oli hienohkoa hiekkaa, joka tarttui kenkiin ja tietenkin pyrki myös kantautumaan sisälle.

 Ilmoittautuessa saimme neljä erilaista korttia: Yksi autoon kiinnitettäväksi, nimillämme varustetut kulkukortit meille ja vielä yksi sähkölle. Kun olimme löytäneet paikkamme, piti soittaa konttorille ja mies tuli avaamaan sähkökaapin. (Pois lähtiessä piti taas soittaa, että saimme johtomme irti.)

Alueella näytti olevan todella paljon suomalaisautoilijoita. Yhden pariskunnan kanssa vähän juttelimmekin, muita emme onnistuneet tapaamaan.

10.1. Pidimme pyykkipäivän, pesukone 5 € ja kuivuri toisen mokoman. Kuivuri onneksi kuivasi erinomaisen hyvin, joten emme joutuneet levittelemään pyykkejä enää minnekään jatkokuivatukseen. Kari kävi pyörälenkillä.

Synttäri"kakku": Tee - siitä - mitä - sattuu - olemaan.
Omenatorttua, voissa, sokerissa ja kanelissa paistettuja omenalohkoja, 
vaniljajäätelöä ja After Eight suklaa. Kahvi ja Macieira. 

Olimme ajatelleet käydä ulkona syömässä Karin syntymäpäivän kunniaksi. Hiippailimme leirintäalueen ravintolaan, jonka tarjontaa oli netissä kovasti kehuttu. Käännyimme äkkiä takaisin, sillä sisustus oli todella karu ja paikka kaikui valtavasti ihmisten puheensorinasta. Ruokarauhasta ei olisi ollut puhettakaan, hyvä kun kuuli omat ajatuksensa.

11.1. Olipa mukava käydä aamulla tilavassa siistissä suihkussa, josta tuli tasaisesti lämmintä vettä. (Piieniä ovat reissulaisen ilot, normaalielämässä itsestäänselvyyksiä!)

 Ajoimme ensin Taviraaan Continent ostoskeskuksen parkkipaikalle käydäksemme ostoksilla. Vielä viime vuonna pysäköintipaikalla oli luvallista myös yöpyä, nyt oli tullut täysi kielto matkailuautoille. pysäköimme kuitenkin ostosten ajaksi – parkkihalleihin ei kulkineemme tietenkään mahdu.

Tämä on se surullinen paikka, jossa viime talvena kompastuin ja loukkasin kyynärpääni. Nytpä hiippailinkin kauppaan hyvin varovasti.

Kävimme katsomassa yhtä puskaparkkipaikkaa Manta Rotan lähellä, mutta se oli niin pieni, että päätimme siirtyä Manta Rotan viralliselle matkaparkille. Siellä olikin hyvin tilaa ja saimme itsellemme hyvän aurinkoisen paikan. Yllättävän paljon siellä oli pitkiä matkakulkineita. Kari hoksasi, että tietysti siitä syystä, että useimmilla kämppareillä parcelat tai merkityt paikat ovat varsin lyhyitä. Täällä kaikki ovat kyljittäin joten pitkäkin ajoneuvo mahtuu varsin hyvin pysäköimään

Kävimme kävelyllä hiekkarannalla. Vesi oli todella alhaalla ja ranta oli mukavan kova kulkea. Iloisia koiria juoksenteli pitkin rantaa leikkien keskenään ja juosten pallon perässä. Useita kalastajia oli pystyttänyt vapansa hiekkaan ja istuskeli tuoleissa odottamassa saalista tai seurusteli keskenään. Yksi mies seisoi vedessä ja näytti raahaavan pitkän kepin päässä haavia tai jotain sentapaista. Meille ei selvinnyt, mistä oli kysymys.

12.1. Olin löytänyt netistä mukavan näköisen paikan, jossa luvattiin hienot näkymät ja sinne suuntasimme. Sen nimi on Almada de Ouro, ja yllätyksekseni huomasin, että olimme siellä olleet viime vuonnakin. Olin vain muistiinpanoihini kirjannut sen nimeksi vain Odelieite.

Viimeksi siellä oli aika täyttä mutta nyt löysimme oikein hyvän aurinkoisen paikan itsellemme. Keulan edessä kaunis kukkulamaisema keltaisine kukkineen. Naapuriksemme sattui suomalaisnainen, jonka tapasimme viime talvenakin. Mukavia juttuja ja hyviä vinkkejä hienoista paikoista. Vaikka tuuli oli viileä, oli kuitenkin aurinkoista ja lämmintä ja tarkenimme hyvin istua auton suojissa.

Kari kävi kävelyllä ja suuret koirat ahdistelivat häntä. Tilanne oli ollut jo aivan pelottava. Vihdoin ne olivat häipyneet, kun Kari oli ottanut kiven maasta ja heittänyt sen rakkeja kohti,

Auringonlasku toisella ja täysikuu toisella puolella...

13.1. Koska paikka oli varsin edullinen (10 € vuorokausi sähköineen) ja muutenkin mukava, päätimme jäädä vielä toiseksi yöksi. Pesimme aamulla pyykit. Tosin pesukoneen vapautumista joutui odottamaan pari tuntia, sillä saksalaisnainen oli jotenkin onnistunut valitsemaan äärimmäisen pitkän ja hitaan, ilmeisesti eko-ohjelman pyykilleen. Aikanaan tuli meidänkin vuoromme ja saimme lakanapyykin pestyä.

Minun pyykätessäni Kari läksi pyörälenkille. Hän yleensä ajaa vieraissa maisemissa Google Mapsin opastuksen avulla. Kuinka ollakaan, nyt netti ei toiminutkaan – ei camping alueella eikä myöskään siellä missä Kari liikkui. Siinäpä sitä sitten temppuiltiinkin ”kotiin” löytämiseksi.  Kari soitti minulle ja minä yritin Mapsista Karin näköhavaintojen perustella katsoa, missä päin hän mahtaa olla ja neuvoa reittiä oikeaan suuntaan. Vihdoin hoksasin, että Kari sai Maosista selville omat koordinaattinsa ja minä pystyin paremmin antamaan ohjeita. Usean puhelun jälkeen Kari löysi takaisin kotiin. Sitten nettikin alkoi taas toimia.

Sää oli edelleenkin aurinkoinen ja lämmin. Naapuriimme tuli brasilialainen pariskunta, jotka olivat muuttaneet Portugaliin. Heillä oli pikkuinen koira ja oikeastaan sen tiimoilta saimme keskustelun aloitetuksi. Ja niinpä vain pääsin oikeastaan ensimmäistä kertaa käymään sosiaalista keskustelua portugaliksi. Tosi mukavaa!

14.1.Yöllä oli tosi viileää, aamulla neljä astetta lämmintä. Yöllä sähkötkin olivat menneet poikki ja Kari joutui laittamaan kaasulämmityksen päälle.

Aamulla läksimme taas matkaan. Olin katsonut Espanjan ja Portugalin rajajoen varrelta muutamia mahdollisia puskapaikkoja, mutta ne kaikki olivat niin kovin pieniä, ettei niihin voinut jäädä. Oli kuitenkin tosi mukava katsella jokea. Siinä oli yllättävän paljon purjeveneitä ja joitakin laitureita, joissa niitä oli kiinnittyneinä jopa rinnakkain ja paljon punkkareita myös ankkurissa pitkin jokea.

Alcoutimin matkaparkki oli meille viime talvesta tuttu. Silloin tarjolla oli harmaan veden ja vessan tyhjennys ja juomavesi. Nyt oli saatu myös kytkettyä käytettäväksi sähköt, ja lisäksi on käytettävissä vessa ja suihku ja myös pieni infopiste. ja toimiva WiFi!!! Nolla euroa.

Viritimme talvella ostamamme tuulisuojan ensimmäistä kertaa. Olihan siinä vähän hommaa. Kivikovaan maahan ei tukinarujen piikkejä saanut, mutta onneksi keulamme edessä oli aita, johon saimme narut kiinnitettyä. Lämmin ja mukava oli paistatella päivää.

Läksimme kylälle kävelylle. Tärkein asia oli löytää posti, että saisimme postimerkin ja lähetetyksi äidilleni syntymäpäiväkortin (95 vuotta!). Koska auton luona oli niin lämmin, olimme lähteneet hiukan keveissä vaatteissa liikkeelle. Valitettavasti. Olisimme halunneet syödä tapaslautasen terassilla, mutta siitä ajatuksesta jouduimme luopumaan. Söimme pikkuisen kuppilan yläkerrassa juusto-kinkkulautasen, oliiveja, leipää ja punaviinilasilliset -  suuret sellaiset -  yhteensä 19 €.

15.1. Viileä aamu, vain yksi aste lämmintä. Joen yllä leijaili kevyt usva, aivan kuin keijukaiset tanssisivat veden pinnalla.

Kari kävi aamukävelyllä vanhoilla linnanraunioilla ihailemassa avaria maisemia sillä välin kun minä värkkäilin tätä blogia.

Paistattelimme päivää ja jännäsimme miesten 20 km ampumahiihtoa. Iloksemme Invenius pärjäsi hienosti ja tuli seitsemänneksi! 

Iltapäiväkävelyllä kiertelimme kukkulan rinteellä vanhan kaupungin kapeilla ja mutkaisilla kujilla. Pikkuruisia taloja, osa oikein hienossa kunnossa, osa taas hylättyinä tai jopa raunioituneina. Minulla oli tällä kertaa kissannappuloita taskussa ja niitä tarjosin muutamalle kissimirrille.

Vastaan tuli beagle emäntänsä kanssa. Koira kiinnostui kovasti minusta ja nuuskutteli innokkaasti kissanruuantuoksuista kättäni. Luvan kysyttyäni tarjosin muutamaa nappulaa koiralle, mutteivät ne kuitenkaan kelvanneet. Matkaa jatkaessamme koira löi maihin ja jäi tuijottelemaan peräämme. Emäntä sai kiskomalla kiskoa sen taas liikkeelle.

Emme vielä tiedä milloin ja minne matka jatkuu. Katsotaan.